Elämme vuoden mielenkiintoisimpia hetkiä. En viittaa käynnissä olevaan valtakunnan johtavan arvoanalyytikon valintaan, jota presidentinvaaleiksikin kutsutaan, vaan Veikkausliigan siirtorulettiin.

Tämän päivän hevosmiesten tietotoimisto ovat netin keskustelufoorumit. Yksi tietää yhtä, toinen luulee toista ja kolmas kommentoi muuten vain nettipeikkona. Huhumylly pyörii ja jauhaa pelaajan jos toisenkin rattaissaan seurasta toiseen.

Suuremmilla työpaikoilla homma toimii samalla tapaa. Käytäväkeskusteluissa käydään läpi tulevaa organisaatiomuutosta, henkilöstösiirtoja, yt-neuvotteluja tai mikä nyt milloinkin on pinnalla. Ydin on kuitenkin siinä, että varmaa tietoa ei ole, vaan kuulopuheita ja luovaa väärinymmärrystä sitäkin enemmän.

Niin netissä kuin toimiston käytävillä syntyy nopeasti käsitys niistä nimimerkeistä ja naamoista, joilla uskoo olevan tarkempaa ja todenmukaisempaa tietoa kuin muilla. ”XX, joka on usein aika hyvin perillä asioista, kertoo…” Sen jälkeen huhu onkin jo lähes faktaa.

Siinä olisi itse asiassa yksi tutkimuksen aihe, miten lähdekritiikin uskottavuus syntyy ja muodostuu keskustelupalstoilla ihmisten mielissä?

Omaa seuraa koskevat pelaajahuhut ovat luonnollisesti kaikkein mielenkiintoisimpia. Valitettavasti huhuihin liittyy Suomessa useammin pelon tunne persauksissa kuin iloinen messiasodotus. Omien sateentekijöiden siirtoa pelätään, ja taloustilanteen uskotaan estävän uusien ostamisen. "Halla vie kuitenkin sadon ja Klubi Kolehmaisen", voivottelen minäkin faktoista välittämättä.

Välillä oma jengi yllättää iloisesti. Lohi tarttuu koukkuun ja takalinjoille saadaan hankittua nuori ja lupaava toppari. Omista junioreista nousee välittömiin ihmetekoihin yltävä teini. Huhumylly innostuu välittömästi laskemaan nuorelle potentiaalista siirtokorvaussummaa rahasarjoihin 20 prosentin jälleenmyyntikorvauksella.

Huhujen mukaan vanhoista parroista joku on saanut kotona maksamakkaravoileipää väkevämpää tavaraa tai on muuten vain kilpailun kovetessa innostunut treenaamaan ja nostaa tasoaan. Maaleitta pitkään pelannut saa vihdoin odotetun kouristuksen ja lataa huikean byrsän. Sen uskotaan näyttävän suuntaa koko kaudelle. Huhumylly maajoukkuepaikasta ja -vaatimuksista saa taas tuulta alleen.

Juoruaminen on akkojen hommaa, sanoo tosimies. Koska minä en ole juoruaja, en akka enkä tosimies, niin uskon huhujen voimaannuttavaan vaikutukseen. Tylsäksihän elämä kävisi jos aina tietäisi kaiken.

Pieni arvailu pitää mielen virkeänä. Miettii sitten tulevaa presidenttiä tai Tepsin avauskokoonpanoa.

Millä ihmeen keinolla aiot voittaa minut toisella kierroksella? – Paavo Väyrynen, 10.1.2012

Suomen jalkapallomaajoukkue ei tarvitsisi kuin ripauksen siitä itseluottamuksesta, jota kepun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen kantaa repussaan.

Ennakkoäänestyksen aattona Väyrynen vitsaili suurena ennakkosuosikkina pidetylle Sauli Niinistölle, miten toisen kierroksen äänestyskin on läpihuutojuttu. Mitä sellaisesta pikkuseikasta, että ensin pitäisi ylipäätään päästä toiselle kierrokselle?

Jos Huuhkajilla olisi samanlainen luotto omiin kykyihin, arvuuteltaisiin maajoukkueen ympärillä vain sitä, mikä maa tulee vastaan arvokisafinaalissa! Turuilla ja toreilla myytäisiin Pukki & Ring -mukeja, joissa nuoret huuhkajatoivot hymyilisivät maireasti teräviä kynsiään esitellen, ja kauppa kävisi kuin siimaa.

Maajoukkueessamme on viimeisen vuosikymmenen pelannut yksi Väyrynen. Mitä ilmeisimmin Mika Väyrystä ei ole kuitenkaan siunattu samanlaisella itseluottamuksella kuin sukunimikaimaa Paavoa. Muuta selitystä en löydä sille, että Suomi jää kerta toisensa jälkeen rannalle ruikuttamaan arvokisakarsinnoissa.

Paavo Väyrysen itseluottamuksella varustettu joukkue tanssisi vastustajan sellaisilla tanhuliikkeillä pyörryksiin, että kaksinumeroisten lukemien latominen taululle olisi lastenleikkiä. Aivan kuten Fjodor Dostojevskin koko tuotannon lukeminen viikonlopussa Paavolle.

Koska kaikilla ei ole Paavon tervettä itseluottamusta, niin henkinen valmennus on tänä päivänä kova sana. Jopa testosteronia uhkuvien äijien linnakkeissa eli jääkiekkojoukkueiden valmennuksen osaksi on tuotu mentaalivalmentajia. Samaa tarvetta on myös jalkapallojengeissä.

Paavoa ei silti kannata uhrata yhden jalkapallomaajoukkueen mentaalivalmentajaksi, sillä hän voisi korjata koko suomalaisen huippujalkapallon ongelmat? Voittamisen kulttuuri laskeutuisi hänen myötä Urheilukadulle.

Mutta Paavo ei ole Palloliiton käytettävissä. Vai voisiko sittenkin olla?

Pressanvaaleissa voi näet käydä niin, ettei kansa ymmärrä parastaan ja äänestä Väyrystä valtionpäämieheksi. Kansa saattaa jopa valita hommaan Palloliiton puheenjohtajan Niinistön. Voisiko Paavo silloin siirtyä Saulin paikalle Palloliiton johtoon?

Tavoite Suomen maajoukkueesta Euroopan kymmenen parhaan joukossa olisi pelkkä kevyt välitavoite ennen arvokisavoittojen sarjaa ja maailman huipun valloittamista.

Linkit:
”Millä ihmeen keinolla aiot voittaa minut toisella kierroksella?” (Verkkouutiset, 10.1.2012)

Tämän tekstin piti alkaa vanhalla sanonnalla rotista, jotka jättävät uppoavan laivan. Eikä tarkoituksena ollut leimata rottia. Nehän pitävät vain huolta hengissä säilymisestään.

Olin huolissani laivasta eli seurasta. Onko ilmassa merkkejä myrskyn puhkeamisesta, ja Tepsin laivan uppoamisesta? Namusetälaivanvarustaja on jo kadonnut kosteaan yöhön. Paikataanko pelaajamyynneillä vuotavaa taloutta kuin viimeistä päivää, kunnes vuotoa ei enää pystytä tukkimaan?

Rotiksi mielsin kovasti Klubiin siirtyväksi uumoiltua Toni ”Kole” Kolehmaista, ja Tukholman kuninkaallisen Djurgårdenin testattavana olevaa Mika ”Ärtsi” Ääritaloa. Pari viikkoa aiemmin köysiä pitkin pois laivasta oli vilistänyt nuori Jere Uronen.

Rottia on perinteisesti pidetty vastenmielisinä, saastaisina otuksina. Historiankirjoista voi lukea mustasta surmasta. Lätkäjätkille tiedoksi, että termillä ei tarkoita 90-luvun Tepsin ykkösketjua, vaan 1300-luvulla Euroopassa riehunutta keuhko- ja paiseruttoa, jota siimahäntien turkissa olleet kirput levittivät. Rottiin on mielletty liittyvän kuolemaa, itkua ja hammastenkiristystä.

Kannattajan kohtuuttomuudella katsottuna samansorttista itkua ja hammastenkiristystä olisi tiedossa Tepsin kannattajille, mikäli Kole siirtyisi Stadin raitapaitoihin. Olisi joku saattanut sihauttaa suustaan jopa ruman sanan. ”Rotta!”

Nyt näyttää siltä, että Tepsin keskikentän tärkein palanen olisi jäämässä mustavalkoraitaisiin. Yhtäkkiä jo lähes oman kylän pojalta tuntuva Kolehmainen on taas se oma rakas lemmikkirotta, jota tekee mieli henkisesti paijata. Herkistyä huutamaan katsomon lehtereiltä turkulaiselle pitkän, kaksisanaisen kannustuksen: ”Hyvä Kole!”

Kolehmaisen tilalle olisi tällä hetkellä erittäin vaikea löytää korvaajaa. Suomesta sellaista ei löydy, jolloin käteen jää ulkomaan arpa. Mahdollinen lastenkorttipeleistä tuttu Musta Pekka, jolloin vain aikuisten korttipeleissä rahat menevät.

Tällainen hätä on Klubin kannattajilla. Klubin Kole eli Alexander Ring karkasi jo Saksanmaalle, ja vanhojen setien Aki Riihilahti & Jari Litmanen jatkaminen on yhtä auki kuin entisen miehen sepalus juhannussoudulla. Varustamolla on rahaa, mutta onko kohtuuhintaisia aluksia ostettavana? Antti Okkosta en pitäisi kovin kummoisena risteilijänä.

Ilmeisesti Tepsin laiva ei ole vielä uppoamassa, vaikka entisen laivanvarustajan varat ovatkin muualla. Ärtsin on puolestaan aikakin siirtyä suurempaan seuraan, mikäli maailmalle vielä mielii muuten kuin seiväsmatkoilla.

Rotta kun on oppiva eläin.