Suomalaisessa savupirtissä olivat vapaa-ajan virikkeet vähissä. Tilaa oli vähän, eivätkä pallon potkiminen, internet, televisiosarjat tai blogien kirjoittamiset kilpailleet vuorokauden tunneista. Hyvä jos väki osasi tavata ja kirjoittaa oman nimensä. Toisaalta koko vapaa-ajan käsite lienee ollut tuntematon, kun leipään piti keväällä laittaa puolet petäjäistä.

Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta, hiiohei. Nyt ovat miehet pullamössöä ja laivat vaihtuneet viihde-elektroniikan kyllästämiin monen sadan neliön kivitaloihin. Puhdasta vehnää oleva pullakin homehtuu syömättömänä kaapin hyllylle.

Suhtaudun omaan vanhemmuuteeni vakavasti. Toisin sanoen, tiedostan mitä minun pitäisi tehdä ja pitäisi olla, mutta en yllä edes pudottamaan itselleni asettamaa rimaa. Konditionaali eli -isi- kulkee tämän isin tekemisissä vahvana, enkä puhu nyt pelkästä varsinaissuomalaisesta murteesta.

Nurinkurista kyllä, uskon kasvatuksellisesti parempaan tulokseen päästävän enemmän veikkolavimaisella asenteella. Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan elämä. Siitä huolimatta ranteeni ovat turhan usein lukossa kuin laukausta virittävällä lätkälaiturilla ikään.

Maailma on työajan ulkopuolella houkutuksia täynnä. Ystävät, liikuntaharrastukset, musiikki, internet, kirjoittaminen, laatusarjat, tietovisat… Lista on pitkä, rakas ja aikaa vievä. Omassa mielessäni kotirauhaa punnitseva vaaka on kuitenkin armoton. Toisessa kupissa painavat lisääntyneet kotityöt, vanhemmuuden (vai aikuisuuden?) velvoitteet, vaatimus henkisestä läsnäolosta ja takaraivossa takova ajatus tasa-arvosta.

Olen viimeisen vuoden aikana ostanut muutamia suosikkisarjojani dvd-bokseina. Kyllä Jeeves hoitaa, Musta kyy, Näkemiin vaan muru, South Park ja Pitkän Jussin majatalo. Heikkoa ajankäytön suunnittelua tai ei, olen ehtinyt katsomaan kokonaisuudessaan vain viimeksi mainitun. Deadwoodin tuotantokaudet jätin ostamatta 50 prosentin alesta huolimatta.

Television katsomisen vähentämistä voisi moni pitää pelkästään tervetulleena ja terveellisenä. Itse koen minua miellyttävien ohjelmien katsomisen rentouttavaksi. Tietotyöläisenkin on saatava turruttaa kuuppansa. Sanoisin brittiviihteen olevan päihteenä siitä harmittomammasta päästä.

Valitettavasti rentoutuksen hetket ajoittuvat liian usein vasta klo 23 jälkeiseen aikaan. Laskin ennen isyyttä omaa ajankäyttöäni. Pidin silloisesta tilanteesta, jossa pystyin käytännössä laskemaan kaiken työn ulkopuolisen ajan laatuajaksi. Osasinko arvostaa sitä? En tietenkään.

Nykyään omasta vapaa-ajastani kilpailevat liian monet tekijät samanaikaisesti. Harrastuksia ei voi ajoittaa päällekkäin vaimon jumppien kanssa. Seuraus: harrastamme molemmat liian vähän liikuntaa.

Olen muuttunut omasta ajastani mustasukkaiseksi, vaikka sana tavanomaisemmassa merkityksessään minulle onkin (onneksi) vieras. En ole pystynyt ratkaisemaan sitä laatuajan yhtälöä, joka on ymmärtääkseni jokaisen vanhemmaksi aikovan laskettava mielessään.

Ei talvisodassa podettu kaamosmasennusta, totesi joku julkimoistamme osuvasti. Edustan kenties vikisevää pullamössösukupolvea, mutta väittäisin myös miehiä ja isyyttä kohtaan asetettujen odotusten muuttuneen sitten Rokan Antin saati Piispa Henrikin ja Lallin aikojen.

Vaikka keskiajalla pirtistä puuttuivat tekniset härpäkkeet, ja lukutaidonkin kanssa oli vähän niin ja näin, olivat miehet pohjimmiltaan samanlaisia. Isyys tarkoitti sitä, että oltiin hämärästi tietoisia tuvan nurkissa pyörivistä pienistä ihmisistä.

Tänä päivänä huoneen nurkassa välkkyy tietokoneen sinertävä valo, ja jokainen juhani, lauri, simeoni sekä eero osaa lukea ja kirjoittaa. Koen olevani lähempänä Eeroa kuin Juhania, mutta silti minun on vaikea muistaa Patrikin päiväkotikavereiden tai hoitajien nimiä, minkä kokoisen kengän poika kaupasta tarvitsee tai mitä kaikkea tavaraa siihen Barbapapa-kassiin pitikään pakata vaihtovaatteiksi.

En kaipaa valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. En neljänsadan neliön kivitaloa, mä pyydän omaa aikaa vaan.

Joululoma meni, ja laulut on laulettu. Onneksi kaapissa ei ole pelkkää pettuleipää ja dvd-soitin toimii.

Linkit:

Laatuaika? (27.10.2004)