Jalkapallon EM-kisat on juhlittu, ja vieroitusoireet ovat jo alkaneet. Onneksi TPS selvitti tiensä Intertoto cupin toiselle kierrokselle, joten eurofutista on yhä tarjolla. Veikkausliigaakin potkitaan televisiosta ammennettujen kikkojen innostamana.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päättyneet kisat jäivät mieleen Espanjan nousuna maanosan huipulle myös maajoukkueena. Seuratasollahan sen kärkijoukkueet ovat keikkuneet kärjessä käytännössä aina. Kisojen tähti tuli myös mielestäni punapaitaisten riveistä. Hän on brasilialaissyntyinen Marcos Senna.

 

Brasilialainen Ayrton Senna hallitsi aikanaan formularatoja. Miehen voitontahto yhdistettynä erinomaiseen tekniseen ajotaitoon, rohkeuteen, riskinhallintakykyyn ja taktiikkataitoon teki hänestä lajin kiistattoman valtiaan. Marcos Sennalta löytyvät jotakuinkin samat vihreälle veralle sopivat ominaisuudet.

 

Olen perinteisesti leimannut kaikkien latinomaiden pelaajat samanlaisiksi kaatuilijoiksi, jotka ovat kovia poikia selittämään ja satuilemaan. Senna on eri maata. Hän pelaa kovaa, mutta rehdisti. Iskun saatuaan hän nousee hammasta purren ylös, eikä jää pötköttämään kentän pintaan aikaa pelaten ja tuomarin suuntaan kuuluvasti uikuttaen.

 

Senna on häkellyttävän pallovarma. Syötöt napsahtavat poikkeuksetta omille miehille, ja tekniikka riittää hallitsemaan palloa pienessäkin tilassa. Vastustajalle hän sen sijaan on äärimmäisen hankala vastustaja, joka pimentää yhden jos toisenkin tähtipelaajan statuksella kentällä hiippailevan kaverin. Senna on malliesimerkki peliä tasapainottavasta puolustavasta keskikenttämiehestä.

 

Kisojen mediakupla löytyi Venäjältä. Portugalin ja Christiano Ronaldon pudottua kisoista, oli mediatyhjiö täytettävä jollain muulla. Löytyi Andrei Arshavin. Venäjä pelasi pari peliä hienosti, ja niissä pelintekijä Arshavin oli elementissään. Yhden hyvän ja toisen erinomaisen pelin perusteella en olisi silti lähtenyt sille loputtoman mehustamisen tielle, jolle esim. Arvaajan Kosunen ja kumppanit eksyivät viikko sitten. Espanjan nöyryyttäessä Venäjää toistamiseen, putosi pohja myös uudeksi Zidaneksi nostetun Arshavinin hehkutukselta. Ei liene yllättävää kuka Arshavinin pelihalut vei. Marcos Senna.

 

Kisojen turhauttavimmasta esityksestä vastasi tuttuun tapaan Italia. Passiivinen, haluton, mauton ja väsynyt lienevät sopivia termejä kuvaamaan joukkueen esityksiä. Kentän pinnassa pyöriskelyä ja rumia otteita. Taktisesti valveutunut joukkue kenties, mutta kunnioitus Italian maajoukkuetta kohtaan laski entisestään. Paljon saa Mitri Pakkanen kirjoittaa palstamillimetrejä ennen kuin jaksan kiinnostua Italian "jalkapalloa uusivasta" pelitavasta. Onneksi Espanjan iloinen ja hyökkäävä jalkapallo voitti. Italian se tosin löi makaronien omilla aseilla, pelin täysin jäädyttäen.

 

Lapsi on terve kun se leikkii. Itse haluan leikkiä perinteisellä arvokisan dream team -ajatuksella. Kokoonpano ei ole perinteinen 4-4-2, vaan modernimpi 4-5-1, jossa laidalta noustaan lujaa puolustajia myöden.

 

Maalivahti – Iker Casillas (Espanja)

 

Oikea puolustaja – Sergio Ramos (Espanja)

Vasen puolustaja – Giovanni van Bronckhorst (Hollanti)

Keskuspuolustaja – Carles Puyol (Espanja)

Keskuspuolustaja – Giorgio Chiellini (Italia)

 

Oikea keskikenttä – Bastian Schweinsteiger (Saksa)

Vasen keskikenttä – Arda Turan (Turkki)

Keskikentän keskusta – Marcos Senna (Espanja)

Keskikentän keskusta – Andres Iniesta (Espanja)

Keskikentän keskusta – Wesley Sneijder (Hollanti)

 

Hyökkääjä – Nihat Kahveci (Turkki)

 

Listaus on minuun kisoissa vaikutuksen tehneistä pelaajista koostuva, joten kommentit ovat tervetulleita.