Työn orja”Miten nopeasti tästä ajaa Pasilan asemalle? Mä en ehdi enää juoksemalla Rautatieasemalle.”

Kiirettä perustelee itselleen usein naurettavin syin. On olevinaan pakko ehtiä tiettyyn junaan, koska e-lipulla ei ole vaihto-oikeutta. On pakko ehtiä käsittelemään kaikki asialistalla olevat asiat, koska on ne sinne itse mennyt kirjoittamaan. Pahimmillaan on armeijamaisesti helvetillinen kiire odottamaan.

Kiire tuntuukin olevan säännöllisesti itse aiheutettua. Tulee ahnehdittua liikaa asioita liian lyhyeen ”aikaikkunaan”, kun sen sijaan pitäisi oppia elelemään stoalaisen tyynesti, ja pohtimaan mikä on oikeasti tärkeää.

Lööppilehtien uutiset harvemmin pysäyttävät. Niissä kirkuvat päivittäiset murhenäytelmät vilisevät silmien ohi, kunnes joku niistä tulee tarpeeksi lähelle omaa elämää. Viikatemiehen leikkuupuimuri ei välttämättä aja yli ja riko omaa valheellisen turvallisuuden kuplaa, mutta tukka hulmahtaa kuoleman muistuttaessa itsestään.

Elämän rajallisuus tuli vastaan tiistai-aamuna, kun sain työkaverilta sähköpostin, jossa oli linkki iltapäivälehden uutiseen. Sama pikkubussi, jonka kyydissä olimme maanantaina olleet, oli ajanut päin kallionseinämää. Sympaattinen naiskuljettaja menehtyi. Me kaikki onnekkaat matkustajat olimme jääneet hetkeä aikaisemmin pois kyydistä.

Uutista lukiessa tuli aidosti paha olo. Elämästä pitäisi osata nauttia joka hetki, ei vain niinä muutamana kesälomaviikkona, joita helposti koko vuoden odottaa. Tämän on saanut osa lähimmäisistäni kokea liiankin karvaalla tavalla.

Eräänlaiset läheltä piti -tilanteet palauttavat elämän kallisarvoisuuden aina hetkeksi mieleen. Suuremmat tragediat saattavat muokata koko maailmankuvaa. Hetkellisestä tai pysyvämmästäkin viisastumisesta huolimatta arki painaa usein keinotekoisella kiireellään siinä määrin päälle, että aikuisten oikeasti tärkeät asiat unohtuvat.

Rauhallisempana hetkenä sitä miettii onko itsellä lainkaan järkeä päässä. Etenkin mikäli itse luodusta kiireentunnusta joutuvat kärsimään ne kaikkein viattomimmat eli omat lapset.

Näin taannoin erään talon seinään kirjoitetun tekstin, jossa todettiin osuvasti jotenkin näin: ”Kiirettä ei ole, ainoastaan pois kiireestä.”

Harmi vain, että minulla oli ohi kulkiessani sen verran kiire, että en olevinaan ehtinyt painaa viisautta kunnolla mieleeni.