Tekstiä ei suositella alle 15-vuotiaille.

Päivystykseen saapui henkilö, joka epäili itsellään sikainfluenssaa. Yleisluontoiset oireet tuntuivat sopivan paljon julkisuudessa olleeseen tautiin.

Sen sijaan, että henkilö olisi hoitajien toimesta ohjattu omaan tilaansa, tai vastaanotossa olisi ollut jaossa hengitystieinfektioista kärsiville hengityssuojaimia, sai sikainfluenssaoireinen henkilö yskiä tunnin verran muiden päivystyksessä vuoroaan odottavien seassa.

Kyseinen potilas pärski tunnin verran iäkkään vanhuksen vieressä. Sinänsä hyväkuntoisen seniorikansalaisen, joka oli tullut päivystykseen muun vaivan vuoksi. Ei tarvitse olla kovin kummoinen lääketieteen asiantuntija tai ennustaja voidakseen sanoa, että kyseinen tunti koitui suurella todennäköisyydellä vanhuksen kohtaloksi. Jos ja kun tauti tarttui häneen, on se sitten menoa se. Kuolemantuomio.

Koska en ole terveydenhuollon rautainen ammattilainen, sallin itselleni luvan kysellä tyhmiä.

Milloin ihmiset ottavat vastuuta omasta sairastamisestaan, itsestään ja muista edes sen verran, etteivät kulje pärskimässä tarttuvaa tautia ympäri yhteiskuntaa?

Jos epäilet itselläsi tarttuvaa tautia, joka on vienyt väkeä kuuden jalan syvyyteen, niin onko viisasta istua ja kulkea muiden joukossa köhimässä? Eikö silloin olisi fiksumpaa sanoa avoimesti vastaanotossa mitä epäilee, ja vetäytyä johonkin syrjään, ellei sinua sinne automaattisesti ohjata?

Entä onko pisaratartunta yhä 2000-luvulla tuntematon käsite? Miten vaikeaa on yskäistä omaan hihaansa, sen sijaan, että pärskäisee pisarat pienen pienien tykinkuulien lailla hoitohenkilökunnan tai meidän muiden päälle?

Vastaavia tilanteita on varmasti yhtä mittaa ympäri Suomea. Ennusteissa puhutaan, että 1,5 miljoonaa suomalaista tulee sairastumaan sikainfluenssaan. Osa tulee myös menehtymään siihen.

Mikäli potilaat pärskivät avoimesti kohti hoitavaa henkilökuntaa, sairastuvat hekin nopeasti. Rokotetta ei vielä ole. Sen jälkeen tauti leviää hetkessä heidän perheenjäseniinsä, ja siitä kulovalkean lailla yhteiskunnan joka osa-alueelle. Ei tarvitse olla epidemiologi tai maantieteilijä nähdäkseen sielunsa silmin taudin leviämistä havainnollistavat kartat.

Professori Arno Forsius kuvaa mehevästi Turun lääninlasaretin, Suomen ensimmäisen sairaalan, toimintaa 1700-luvun puolivälissä. Forsiuksen mukaan kansa tunsi kurjista hospitaaleista saamiensa kokemusten perusteella voimakasta ennakkoluuloa lasaretteja kohtaan. Sen vuoksi papistoa kehotettiin korostamaan seurakuntalaisilleen, että "lasarettia ei ole pidettävä minään hospitaalina tai vähemmän säädyllisenä ja kunniallisena paikkana". Samalla ilmoitettiin, että lasarettiin ei saa tuoda yli 50-vuotiaita eikä lapsia, jotka ovat alle 4-vuotiaita.

Sairaalan lääkärinä toimi kokenut piirilääkäri Johan Haartman, jonka onnistunut hoito lisäsi osaltaan kansan luottamusta laitokseen. Hänen aikana lääninlasaretissa hoidettiin vuosittain noin 90 potilasta. Heistä keskimäärin 60 % tervehtyi, 18 % tuli paremmaksi, 17 % pysyi ennallaan ja 5 % kuoli.

Täytyy toivoa, että H1N1:n suhteen sairaaloidemme tilastot eivät putoa 1700-luvun tasolle.

Linkit:
Sikainfluenssa (THL:n sivut)