Pohdinta ja pähkintäIhme on tapahtunut. Olen löytänyt puolueen, jonka koen omakseni. Jäsenyys vielä puuttuu, mutta kokouksiin osallistun ulkojäsenenä lauantai-iltaisin. Puhun tietysti Ihmisten puolueesta.

YLEn lauantai-ilta tarjoaa taas oivan aikuisen ihmisen kimaran. Kansa hiljenee puoli yhdeksän uutisten ääreen, jonka jälkeen Lotto tarjoaa pienelle ihmiselle mahdollisuuden haaveilla siitä, mitä tekisi, jos päävoitto kolahtaisi omalle kohdalle. Kenelle näyttäisi takalistoaan, ja mitä sitä oikein ostaisi ensimmäisenä. Auton, trampoliinin, kolme litraa Aino-jäätelöä vai omakotitalon, piha-aidan ja perunamaan. Loton jälkeen kansa katsoo veikkausvaroin tuetun urheilun luettuja tuloksia, jonka jälkeen alkaa Ihmisten puolueen kokous.

Ihmisten puolueen kokoukset näppäriä, sillä niissä ei tuhraannu koko iltaa, ja palavereihin voi osallistua äänettömänä kotisohvalta käsin. Viikon polttavimmat asiat, joihin puolueen tulee ottaa kantaa, saadaan käsiteltyä viidessätoista minuutissa, klo 21.15–21.30.

Puolueen ideologia on huima. Tämän vuoden ensimmäisen kokouksen pöytäkirjassa naulattiin jäpäkkään tapaan puolueen profiloituminen:

"Päätettiin, ettei puolueen linjaa voida kuvata millään termillä, ei ainakaan termeillä oikeudenmukainen, köyhän asialla oleva tai kannustava. Etenkään sitä ei voi kuvata termillä humaani, sillä humaaniudesta on lyhyt matka puiden halailuun, yleiseen halailuun ja pervertikkojen juoksenteluun kaduilla. Profiloitumiskeskustelun päätteeksi todettiin yksimielisesti ilman puhdistuneen, mikä ei toki tarkoita, että Ihmisten puolue olisi millään lailla, taikka myöskään pelkästään, vihreä puolue.”

Ihmisten puolueen muodostavat ihmiset. Ihmiset, jotka ovat kyllästyneet valtapuolueiden näköalattomaan konsensukseen. Ihmiset, joiden henkilökohtaiset motot kertovat kaiken. ”Terveitä ratkaisuja ja kokemusta”, kuten puolueen puheenjohtaja diplomi-insinööri Tapani Riihimäki toteaisi.

Joko sinä olet löytänyt Ihmisten puolueen?

Linkit:
YLE1 - Ihmisten puolue
Ihmisten puolueen pöytäkirja 1/2009