"Minulla on vielä hommaa", totesi jälkikasvu lapio kädessään hakiessani häntä päiväkodista kotiin. Täysin sama ajatus mitä itselläni oli juostessani kieli vyön alla töistä kohti päiväkotia.

Aikuiselle yksitoikkoiselta näyttävä päiväkodin leikkipiha on oivan mielikuvituksen omaavan pikkupojan mielessä milloin mitäkin. Ilmeisen usein rinne hiekkalaatikoineen muodostaa myös pikku kehveleille jonkin sortin työpaikan. Leikki on lasten työtä, sanotaan.

Lapsi ottaa aika usein mallia kotoa vanhemmiltaan. Jos jo nyt perjantai-iltapäivänä poika jää mieluummin "töihin" päiväkodin pihalle kuin lähtee isänsä kanssa viikonlopun viettoon, niin onko kasvatuksessa mennyt jotain peruuttamattomasti pieleen? Olemmeko me vaimon kanssa aina menossa tai tulossa töistä?

"Äiti meni töihin", on yleisin kommentti minkä Patrik sanoo Jutan lähdettyä käymään missä tahansa ilman häntä. Useimmiten huudettuaan ensin vartin verran pää punaisena. Mitä poika sanoo äidilleen minun lähdettyä milloin mihinkin, on itselleni arvoitus. Ainakaan rappukäytävään ei kuulu samanlaista huutoa mitä Jutan lähdön yhteydessä.

Oma isäni on aina ollut turhankin kova tekemään töitä. Tiedät varmaan tyypin, joka vetää itsensä ennemmin täysin piippuun kuin lepäisi hetken. Burnout on muutakin kuin muodista mennyt sana. Löydän samoja työnarkomaanin piirteitä myös itsestäni, ja yritän tietoisesti kiinnittää asiaan huomiota. Eikös se ongelman tiedostaminen ole ensimmäinen askel kohti muutosta monessa muussakin iltapäiväkerhossa?

Täytyy toivoa, että pojasta polvi paranee. "Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä", sanotaan suomalaisessa sananlaskussakin. Vanhemman lahjomattomalla objektiivisuudella olen sitä mieltä, että pikkuepelimme on melko älykäs, mutta tuleeko hänestä koskaan vähällä pääsevää viisasta, on tyystin eri asia. Älykkyydestäkin annan mielelläni kunnian paremmalle puoliskolleni.

Sananlaskuja työhön ja työntekoon liittyen on suomenkieli täynnä. "Työ tekijäänsä kiittää", on jokaiselle tuttu sanonta. Jos työ tai pikemminkin työnantaja kiittää (hiljaa mielessään) minua, mitä tekee lapsi tai vaimo? "Ahkeruus on ilomme", mutta kenen ilosta puhummekaan?

Perjantai-ilta ennen puoltayötä ei liene paras aika märehtiä työtä, sen etiikkaa, moraalia ja eetosta, sillä nythän olisi määrä ottaa irtiotto viikon rasituksista. Kenties käperrynkin sohvalle toisen työn sankarin arkisten seikkailujen pariin.

 

Parempi siis lopettaa ennen kuin vaimo tulee töistä…