Anoppini totesi blogini olevan hyvä olemassa, sillä sen ansiosta hänellä on joku käsitys siitä mitä vävypojan päässä liikkuu. Ilmeisesti kovin vähän ja harvoin.

Samasta syystä eli lukijoiden harvalukuisuudesta, mutta korkeasta laadusta johtuen, en oksenna verkkoon kaikkia puolenyön pimeinä tunteina päähän pälkähtäneitä ajatuksia. Itsesensuurini toimii siten, että melko usein nukun ensin yön ja katson seuraavana päivänä miltä osin teksti on julkaisemisen arvoinen, jos ylipäätään.

Kesäloman parhaita puolia on mahdollisuus vaivuttaa itsensä eräänlaiseen horteeseen. Olla ajattelematta mitään. Ahkera ajatteleminen ja itsensä sisään katsominen kun on todellista extremeurheilua, kuten hyvä ystäväni Karhuherra terävästi, mutta samalla valitettavasti, on joutunut huomioimaan.

Tämän vuoksi lomalla on parasta katsoa terävää ihmistä esimerkiksi televisiossa. Talkshow-isäntiä vertailtaessa aivan omassa sarjassaan painii, ei Suomelle ohjelmaformaatin tunnetuksi tehnyt salaliittoteoriavelho Timo T.A. Mikkonen, vaan Amerikan oma vastarannankiiski ja poikkeuksellisen monipuolinen punk-älykkö Henry Rollins.

On hienoa, että YLE Teema näyttää miehen omaa nimeä kantavaa ohjelmaa, sillä siinä tuodaan raikkaalla ja terävällä tavalla esiin erilaisia näkemyksiä maailmasta. Tosin kovin amerikkakeskeisestä maailmasta, mutta valitettavasti koko virallinen mediakenttämme on aikalailla jenkkien käsissä jo valmiiksi.

En ole kaikista asioista samaa mieltä vihaisen Henryn kanssa, mutta pidän hänen omaperäisestä tavastaan kannustaa ihmisiä ajattelemaan itse, ja ottamaan asioista selvää. Minulle Rollins näyttäytyykin hurjasta habituksestaan huolimatta eräänlaisena anarkistisena kansankynttilänä.

Koska Henry Rollins tarjoilee televisiossa teräviä huomioita kiukkuiseen kaapuun puettuina, jää minulle enemmän aikaa lueskella hyväntuulisia romaaneja ja olla vaivaamatta itseäni liian monimutkaisilla asioilla. Tällöin jaksaa paremmin loman jälkeen miettiä, pohtia ja analysoida paikallisia murheita työpaikalla.

Kotona kesäloma onkin edennyt enemmän tunteet kuin järki edellä. Tunteet eivät tietenkään poissulje järkevää ajattelua, mutta tällä kertaa kyse ei olekaan ensisijaisesti minusta.

Tunnetasot ovat heitelleet näet hurjaan uhmaikään ehtinyttä jälkikasvua, joka ei todellakaan tunnu pystyvän hallitsemaan harmitustaan. Itku, huuto ja neljän raajan sätke ovat sitä luokkaa, että jopa rakas ja lastamme koskevissa "lausunnoissaan" varovainen vaimonikin totesi "poikamme tuntuvan olevan voimakkaiden tunteiden lapsi". Itse olisin voinut pitää tuota vähättelyn huippuna. Understatement of the year.

Minua on joskus jonkun toisen tunnepuuskassa moitittu tunteettomaksi. Voin tänä päivänä todistaa tuon väitteen vääräksi, sillä pojan uhmakohtauksien yhteydessä saan tosissaan hillitä itseäni taantumasta 2½ -vuotiaan tasolle tunnekuohuissani. Se puhiseva parkuvaa poikaa Prisman pallomerestä autoon kantava mies olen minä.

"On hyvä, että lapsi osaa ja uskaltaa ilmaista tunteitaan. Muuten hän ei opi tunnistamaan ja käsittelemään niitä", kuulen kasvatustieteen tädin saarnaavan päässäni. Olisi edes kyseinen tantta hiljaa tämän huudon keskellä!

Vaikka kesäloma onkin tarjonnut runsaasti tunne-elämyksiä (pääosin toki positiivisia) ja vähemmän kehittyneitä ajatuksia, olen silti yrittänyt olla olematta ajattelematon muita kohtaan. Päänsisäinen vapaalla lasketteleminen kun ei silti oikeuta olemaan totaalinen typerys. Edes miehinen sukupuoli ei myönnä minulle ihan kaikkia tarvitsemiani vapauksia.

Voi tosin olla, että tämä teksti on paras esimerkki kesäloman aikaisesta älyllisestä köyhyydestä ja ajattelemattomuudesta. Henry Rollins luultavasti mukiloisi minut verbaalisesti jos a) ymmärtäisi suomea, ja b) eksyisi lukemaan blogiani. Tekstejäni tuskin käännetään Henrylle luettavaksi, joten voinen nukkua yöni rauhassa.

Henryn sijasta minun lieneekin syytä miettiä toisen terävän tyypin eli anoppini reaktiota? Olisiko pitänyt nukkua toinenkin yö ennen tekstin julkaisua?

Linkit:
The Henry Rollins Show
Karhuherran murinat: Sananen extremelajeista