Sarjakuvasika Wagner teki muistaakseni aikanaan listaa asioista, joista ei pidä. En tiedä viehättääkö minua näissä kärttyisissä hahmoissa itseni näkeminen, mutta mikäli minä rustaisin omaa sikamaista listaani, kuuluisi sen kärkipäähän pieni ärsyttävä hyönteinen nimeltä hyttynen (heimo: Culicidae).

Inhoan noita pieniä vertaimeviä ötököitä, jotka aikaansaavat kutisevia paukamia sekä onnistuvat usein häiritsemään unta ja/tai nukahtamista ajamalla minut ininällään hulluuden rajamaille. Pahoittelut tässä yhteydessä kaikille hyönteisharrastajille, mutta omat biologian opintoni valuivat tältä osin kuin vesi hanhen selästä. Minulle hyttysten, sääskien ja kärpästen tunteminen ja niistä jotain tietäminen perustuu perinteiseen "tunne vihollisesi" –taktiikkaan.

Reilun yhdentoista vuoden takaa on huvittava muisto, jolle on tullut naureskeltua vaimon kanssa useampaan otteeseen. Olin jotakuinkin ensimmäistä kertaa yötä nuoren tyttöystäväni kodissa, ja hänen huoneessaan tuntui olevan mahdoton määrä hyttysiä. Lemmenpesästämme kuului siis puolenyön aikaan melkoinen kikatus ja läiske yrittäessämme lätkiä iniseviä itikoita hengiltä. Aamulla valuessamme alakertaan aamiaiselle oli nykyisten appivanhempien ilme kysymysten kyllästämä. Yöllinen äänimaailma kun olisi voinut sopia myös hieman eksoottisempien leikkien valikoimaan.

En ole oikeastaan koskaan ollut oikeassa Lapissa. Rovaniemellä ja napapiirillä tuli käytyä laskemassa mäkeä noin kymmenen vuotta sitten keskellä pimeintä kaamosta ja paukkuvaa pakkasta. Yksi kerta talvista Lappia riitti siis kirkasvalolampusta haaveilevalle, ja kesäistä pohjolaa olen karsastanut ennen kaikkea sääskien vuoksi. En näe mitään järkeä lähteä ihailemaan keskiyön aurinkoa koleahkossa kesäsäässä jos siihen sisältyy armoton huitominen vaikka olisi suihkutellut Offia nivusia myöden.

Käynnissä oleva kesä on ollut täällä lounaisessa Suomessa mainio. Vaikka lomakeleissä olisi kenties ollutkin hieman toivomisen varaa (kirjoittelen toki tätä tekstiä keskellä hellepäivää), on kotona voinut huoletta nukkua ikkuna auki ilman pelkoa pienistä inisevistä tunkeilijoista.

En ole varma onko hyttysten muninta epäonnistunut viime syksynä, alkukesä ollut liian kuiva vai eikö Turun pientalovaltainen elinympäristö tarjoa sopivia lammikoita miljoonille pienille munille, toukille ja sittemmin lentäville rasitteille. Niin tai näin, olen joka tapauksessa nauttinut epätoivottujen vieraiden poissaolosta.

Toinen suuri sarjakuvasuosikkini on ollut teinivuosista asti Bill Wattersonin Lassi & Leevi (ei siis Paavo & Elvis!). Yliaktiivinen, mutta yllättävissä asioissa laajan sivistyksen omaava Lassi harmitteli yhdessä stripissä kesän loppumista, hieman kuten minä suren nyt piakkoin päättyvää kesälomaani. Surkuttelun sijasta Lassi onnistui kuitenkin löytämään kesän päättymisestä myös valoisia puolia.

Sattumoisin kyseinen synkän pilven kultareunus kuuluu myös minun listalleni. Lassin sanoin: parasta kesän kääntymisessä kohti syksyä on se, että hyttysiä ja muita ärsyttäviä inisijöitä ja surisijoita kuolee rekka-autolasteittain!