Nokia julkaisi taas jännitetyn neljännesvuosikatsauksensa, ja yllätti sitä ammatikseen seuraavat analyytikot odotettua paremmalla tuloksellaan. Kasvu oli ollut nopeampaa, mitä vielä alkuvuonna hitaan kasvun vuotta ennakoineet asiantuntijat olivat kristallipalloistaan nähneet. Sen seurauksena pörssikurssit ampaisivat nousuun, mutta Helsingin pörssissä kasvu taittui vielä iltaan mennessä.

Mitä jos vastaavan kielen siirtäisi omaan kotiin, jossa poikamme kehitystä seurataan vähintään samalla intensiteetillä mitä pörssimaailmassa suuryritysten edesottamuksia? Patrik kävi Nokian neljännesosavuosikatsauksen julkaisupäivänä omassa neljän kuukauden lääkärineuvolassa eli julkaisi oman kolmannesosavuosikatsauksensa tulokset.

Patrikin tiedotettiin kasvaneen odotettua nopeammin, mikä on yllättänyt asiaa läheltä seuranneet analyytikkopiirit. Niissä odoteltiin emoyhtiöiden kasvukäyriin perustuen hitaampaa kasvuprosessia, joka heijastuisi voimakkaammin tähän uusien markkinoiden jättiin. Yrityksen punnittu painoarvo ei kuitenkaan vastaa täysin mitattua kasvutulosta, vaikka asiantuntijoiden mukaan yhtiön kasvu on kuitenkin tasapainossa. "Kyseessä on normaali aktiivisen kehityksen aiheuttama notkahdus, joka korjaantuu nopeasti uusien markkinaosuuksien haltuunoton jälkeen", kommentoi asiaa toinen emoyhtiöistä.

Odotuksia varjostivat silti yhtiön ympärillä vellovat huhut yliherkkyydestä reagoida toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin eli allergisuudesta. Tämä näkyi erityisesti analyytikkojen ristiriitaisissa vaatimuksissa siirtymisestä nopeammassa tahdissa uusien toimialojen pariin eli rintaruokinnasta myös kiinteään ruokaan.

Yhtiöstä tiedotettiin Patrikin pystyvän vastaamaan kasvuodotuksiin myös nykyisellä ydinosaamisellaan eli rintaruokinnalla, eikä uusia aluevaltauksia esimerkiksi perunan muodossa aiota tehdä ennen kattavaa tarve- ja markkina-analyysiä. Patrikin todettiin keskittyvän toistaiseksi rinnan imemiseen, ja siinä selkeän markkinajohdon pitämiseen, vaikka uusia avauksia eri markkinasegmenteillä onkin odotettavissa aktiivisen tutkimus- ja kehittämistyön seurauksena.

 

Yrityksen etuna pidetäänkin melko lailla täydellistä markkinajohtoa, sillä kilpailijat ovat keskittyneet muihin ydintoimintoihin ja markkina-alueisiin. Yhtiöstä tiedotettiinkin heidän sisäisen analyysin perusteella markkinoilla vallitsevan tilanne, jossa havaittavissa on enemmän erityisesti viestinnällisiä synergiaetuja kuin toinen toisiltaan markkinaosuuksia syövää epätervettä kilpailutilannetta. Tämä näkyy erityisesti siinä, että naapurinpoika on keskittynyt oman äitinsä rintoihin.

Tulevasta neljännesosavuosikatsauksesta yhtiössä ennakoidaan entistä mielenkiintoisempaa, ja Patrikin odotetaan kehittyvän entistä monipuolisemmaksi toimijaksi. "Nähtävissä on jo nyt paljon muutoksia, mutta kovien odotusten lunastaminen vaatii vielä paljon työtä", rauhoiteltiin yhtiöstä innokkaimpia sijoittajia.

Syytä pörssin ylikuumenemiselle ei siis ole, sillä esimerkiksi markkinoilla kuuman sanan, mobiliteetin suhteen yhtiöllä saattaa alussa olla havaittavissa hienoista hapuilua. Patrikin ilmoitettiin olevan toki erittäin kiinnostunut kyseisestä toimialasta, mutta yhtiön ilmoitettiin uskovan hallittuun muutokseen, joten eteneminen tapahtuu määrätietoisesti, mutta turhia hätiköimättä. "Hosumalla ei ole ennenkään saatu aikaiseksi kuin kusipäisiä lapsia", tokaisi eräs nimettömäksi jättäytynyt markkina-analyytikko.

Yhtiössä uskotaan kuitenkin määrätietoisen työn tuovan hyviä tuloksia, joista päästään nauttimaan Patrikia lähellä olevien lisäksi myös yhtiötä aiemmin tuntemattomien sijoittajien parissa. "Meillä panostetaan runsaasti tutkimukseen ja erilaiseen kehitystyöhön, joten uskallamme toisen neljänneksen tulosten lyövän vielä monet ällikällä", myhäiltiin lähes hurmoshenkiseksi yltyneessä tiedotustilaisuudessa.