"Tule Inkeri, nyt lähdetään". Karjalasta lähti aikanaan sodan alta evakkoon hurja joukko suomalaisia. Tämän päivän evakkoretki on tyystin erilainen, eikä vastaa isovanhempiemme kokemuksia, mutta saa aikaan samankaltaisia tunnekuohuja.

Meidän perheemme 2000-luvun pako johtui kylpyhuoneremontista, ja suuntautui appivanhempien omakotitaloon. Kuten evakkoretkillä yleensä, alun perin ajateltu aikataulu petti, ja kylpyhuoneremontin alta pois muuttanut "sotalapsi" Patrik ehti kotiutua liiankin hyvin Harittuun.

Lähtötilanne oli se, että pari vuotta sitten ostamamme kaksion pieni kylpyhuone/vessa oli viimein pakko remontoida. Aikanaan keittiötä ja kaikkia muita pintoja uusiksi laittaessamme ajattelimme toiletin kelpaavan meidän asuinaikamme, mutta kaksi vuotta elämistä ja sählynjälkeisiä suihkutteluja tekivät tehtävänsä. Neuroottinen nurkkiin tuijottelu ja kosteusvaurioiden pelkääminen ajoivat meidät kirjaimellisesti kynnyksen yli kylpyhuoneesta kauppaan.

Remonttia edelsi luonnollisesti huolellinen, etten sanoisin peräti rasittava valmistelu. Raision Bauhausissa ravattiin koko perheen voimin väsymiseen asti valitsemassa sopivaa laattaa ja hanaa. Pönttöä ja peilikaappia. Tilausta tehdessä olikin jo sellainen olo, että ns. avaimet käteen -malli on ainoa ja oikea keino sekä remontin, että perhesovun kannalta.

"Missä sinä aiot viettää kesälomasi?" on taas ajankohtainen kysymys. Thaimaassa, Kreikan saaristossa, Keski-Euroopassa autoillen vai Suomen suvijuhlia kiertäen? Eivät kuulosta minun lomakohteiltani, sillä tänä kesänä omat lomareissuni suuntautuvat tuliterään, remontoituun vessaamme. Siinä on näet tämän kämpän kalleimmat neliöt, ja lomarahat laadukkaiden laattojen muodossa. Pöntöllä onkin mukava istuskella, ja välillä voi nauttia vaikka kiiltävästä hanasta juoksevaa virvoittavaa kraanavettä.

Tuhottoman kalliiksihan moinen remontti tulee. Ja kuten arvata saattaa, ikäviltä yllätyksiltäkään ei voi välttyä. Vanhojen pintojen purkamisen jälkeen tehdyssä kosteusmittauksessa löytyi tietysti mittarit punaiselle pöläyttäneitä arvoja. Sen seurauksena työmaalle tuotiin hieman hiustenkuivainta suurempi neliskanttinen pömpeli, joka puhalsi ilmaa lattiaan kaiken muun työn seisoessa noin viikon verran. Viisisataa euroa lisää hintaa, ja rakennuspölylle aikaa leijailla ja tunkeutua joka puolelle kämppää suojamuoveista huolimatta. Jos rahaa haluat, ala vuokraamaan moisia kuivaajia. Laiteinvestointien ja vähäisten kunnossapitotöiden jälkeen laite käytännössä puhaltaa rahaa. Varsinainen puhallus.

Aikataulu tietysti venyi, ja minä sain totutella omakotitaloasujan arkeen. Suomeksi sanottuna ruumiillisiin työpäiviin varsinaisten työpäivieni päätteeksi. Nurmikon leikkausta, pihakalusteiden lakkaamista, suuren kämpän siivoamista jne. Ajatukseni omakotitaloasumisen auvoisuudesta eivät ainakaan vahvistuneet.

Useampien kitkerien puhelinsoittojen, lukemattomien huokailujen ja taukoamattoman laskun suuruutta pelkäämisen jälkeen pääsimme muuttamaan takaisin kotiin. Eli luvatun kahden viikon sijasta tie vei neljän viikon jälkeen takaisin työmaalle. Kylpyhuone oli nyt viimeisen päälle siisti, mutta muusta osasta kämppää ei voinut sanoa samaa. Rakennuspölyä oli kirjaimellisesti kaikkialla, eikä se lähtenyt yhdellä lattian pesukerralla, imuroinnilla tai seinien pyyhkimisellä. Voi kunpa tuolloin olisimme saaneet kotiin tyypillistä TV-shopin pesuainemainosta tekevän kuvausryhmän. "Vain pikainen pyyhkäisy, ja lika on poissa! Ihmemoppi yhdistettynä tähän pesuaineeseen tekee siivoamisesta koko perheen iloisen harrastuksen!"

Olomme olikin varmasti kuten Karjalaan sodan ja vuosikymmenten jälkeen palanneilla evakoilla. Nykytila ei vastannutkaan ajan kultaamia, romantisoituja mielikuvia. Yhtäkkiä kaksiomme tuntuikin kovin ahtaalta ja tunkkaiselta, eikä televisiostakaan näkynyt YLE Teema! Hienosta kylpyhuoneesta huolimatta tämä "Inkeri" oli lähes valmis palaamaan appivanhempien luokse. Tosin vain lähes valmis. Evakossa ei näet ollut laajakaistaa, tätä tämän päivän todellista pakotietä.