Muissa maailmoissa meditoiva puliveivari maata retkottaa kävelykadulla pitkin pituuttaan. Bussipysäkin edessä on laatoille pirskahtanut jonkun verta. Tilastokeskuksen mukaan poliisin selvitettäväksi tuli viime vuonna kaikkiaan 815 000 rikosta. Niistä selvitettiin 630 000.

Minulla oli mahdollisuus käydä tutustumassa Kakolaan, Suomen vankiloiden korkeakouluksikin nimitettyyn kivilinnaan. Kauniin kukkulan päälle ei kiivetä tiedon portaita, vaikka niitä valtavan kokoisessa kompleksissa riittääkin.

Kakola kätkee sisäänsä lukemattomia murheellisia tarinoita, joista osa on tallentunut tyhjentyneiden sellien seinille. Ahtaat ja ankeat olot tuntuvat aikamatkalta sadan vuoden taakse, mutta seinäraapustelujen allekirjoitukset ja päivämäärät pysäyttivät. Tuntuu vaikealta uskoa, että Kakolassa lusittiin eripituisia kakkuja vielä viime syksynä.

Seinäkirjoitukset huokuvat häkkiin suljettujen vähemmän kauniita ajatuksia. Sellien ovien sisäpinnat on tapetoitu miestenlehdistä revityillä kuvilla, ja seinille on piirretty omia arvoja edustavia logoja ja ajatuksia. Kirjoitusvirheiden kyllästämien ja sisällöltään sangen yksinkertaisten raapustusten tekijät alkoivat tuntua surkeilta tapauksilta. Monen kakkua nauttineen rangaistus on ollut vähintäänkin ansaittu, eikä heidän vaarallisuuttaan tarvinnut epäillä, mutta jotenkin heitä alkoi käydä jopa sääliksi. Mieleen hiipi vanha sanonta ”Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia”.

Itseä kauhistutti olojen ankeus, jota ei auttanut maanantai-aamun kylmän kostea keli. Näkymä oli valehtelematta samanlainen, mitä on tottunut näkemään Hollywood-elokuvissa. Vankilan tiukat ja selkeät rutiinit ovat luultavasti pitäneet vankeja järjissään, sillä itsellä kajahtaisi kasetti hajalle aika pikaisesti. Armeijakin tuntui riittävän ankealta paikalta.

Toisaalta, osalle elämä siviilissä on ylivoimaisen vaikeaa. Ihmisiä on enemmän, sosiaaliset suhteet vaativat kykyä tulkita hienovaraisia eleitä ja yhteiskunnan säännötkin ovat aika ajoin tulkinnanvaraisia. Omien asioiden hoitaminen alati monimutkaistuvassa maailmassa vaatii kykyä itsenäiseen ajatteluun, aktiivisuutta ja omatoimisuutta.

Vankila voi siis olla myös vapauttava paikka, jossa kaikki asiat on ajateltu puolestasi, säännöt ovat yksinkertaisia ja niiden rikkomisesta seuraavat rangaistukset kristallinkirkkaita. Päivästä toiseen toistuvat rutiinit luovat turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Maailmaa on helpompi hahmottaa, ja mustavalkoinen valkoisen voiman ylivertaisuuteen uskominen helpottaa omaa oloa. Mikäs siinä on seinään piirrellessä?

Kenties se kadulla pötköttänyt kaverikin pärjäisi paremmin laitosmaisissa oloissa? Vaikka en minä silti häntä Kakolaan passittaisi.

Linkit:


Kakolan kierrokset


Kuvia Kakolasta (TS:n kuvagalleria)