Suomen Hanna Sten ja Minna Nieminen saivat viime viikolla komeasti hopeaa naisten kevyessä pariairokaksikossa. Palkintojenjaossa laiturilla seisoi kuusi pitkää, jäntevää huippu-urheilijanaista. Huomioni kiinnittyi silti palkintojenjaossa avustaviin kiinalaisneitoihin, jotka olivat jokainen soutajia pidempiä ja kävelivät mitalitarjottimien kanssa laiturille armeijamaista tasatahtia. Kauniita naisia toki hekin, mutta urheilijoiden vilpitöntä iloa oli jotenkin mukavampi katsoa kuin kurinalaisesti tuhansia kertoja harjoiteltua hymyä.

Toinen hilpeyttä itsessäni herättänyt palkintojenjakoon liittyvä yksityiskohta ovat Linnunpesän lippusalot. Yleisurheilun pyhätöksi rakennettu stadion sulkee tuulen melko tehokkaasti, eikä kentällä pääse puhaltamaan kovinkaan kummoinen puhuri. Tästä on etua urheiltaessa, mutta palkintojenjaossa liput saattaisivat vaikuttaa hieman nuukahtaneilta, ellei siihenkin olisi keksitty ratkaisua.

Tajusin asian vasta appiukkoni huomauttaessa minulle asiasta. Lippujen noustessa tuulettomalla stadionilla salkoon puhaltaa lipputangon sisältä koneistettu ilmavirta saaden liput lepattamaan komeasti! Jotenkin mieleeni hiipivät propagandafilmit ja pönäkät bruckheimerleffat, joissa stars and stripes lepattaa paatoksellisen puheen taustalla. Tyylikästä vai ei, sen voi jokainen päättää ihan itse.

Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen Peter Tallberg totesi eräässä televisiohaastattelussa Pekingin järjestelyjä parhaiksi mitä hän on nähnyt. Ja KOK:n herralla riittää perspektiiviä. Kurinalainen yhteisöä yksilön sijasta korottava kansanluonne näkyy käynnissä olevissa pirskeissä. Yksilön kustannuksella tehdyt uhraukset ovatkin sitten ihan oma juttunsa.

Toinen ilmiömäinen kansakunta kisoissa on ollut Jamaika, josta on yhtäkkiä tullut valtava nippu häkellyttäviä pikajuoksijoita. Siellä(kin) on yksilö saattanut uhrata yllättävän paljon menestyksen eteen.

Asia tuli mieleeni katsoessani keltapaidassa kauniisti hymyileviä nuoria naisia. Pettymyksekseni valitettavan monella pikajuoksijalla on suussaan hammasraudat. Minulla ei ole mitään rautoja vastaan, joten pettymykseni juontaa juurensa siihen faktaan, että kasvuhormoneilla on tapana muokata erityisesti naisten leukaluuta. Siinä kasvussa vääntyvät sitten hampaatkin. Toivottavasti olen väärässä, mutta korrelaatio on perinteisesti ollut asian suhteen vahva.

Valitettavasti mieleeni tuli YLE:n olympialaisten alla näyttämä dokumentti DDR:n dopingohjelmasta. Toivon totisesti, että häkellyttävät maailmanennätykset sekä 100:lla, että 200 metrillä juossut Usain Bolt on puhdas. Nuoressa miehessä on karismaa, näköä ja kokoa jota pikajuoksu tarvitsee.

Olen silti skeptinen Kalle Virtapohjan Turun Sanomissa 21.8.2008 esittämälle teorialle Jamaikan menestyksestä. Toimittaja Virtapohjan mukaan "ilmeisesti jamaikalaisten geeniperimä, jonka juuret ovat Länsi-Afrikassa, on aivan poikkeuksellista. Orjakauppiaat valitsivat aikanaan vahvimmat ja lihaksikkaimmat neekerit Afrikan viidakoista viedäkseen heidät uudelle mantereelle raskaaseen plantaasityöhön. Tämä raaka rodunjalostus tuottaa nyt olympiamitaleita pienelle Jamaikalle."

Virtapohjalle tiedoksi, ettei genetiikka toimi siten, että pikajuoksijoita tulee esiin valtava lauma yhtenä olympiavuonna omia tuloksiaan huimasti parantaen. Ei, vaikka kansakunnan jäsenissä olisikin keskimääräistä enemmän geneettistä lahjakkuutta, mikä sekin on vaikeasti todistettavaa.

Helsingin Sanomat (21.8.2008) sen sijaan saattaa olla joron jäljillä uutisoidessaan Jamaikalta puuttuvan uskottavuutta, koska sillä ei ole itsenäistä, kilpailun ulkopuolista testausjärjestelmää. Jamaika ei ole liittynyt Karibian maiden alueelliseen antidopingjärjestöön, mutta se on Kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan jäsen.

Jotta asia ei kääntyisi liian vakaville urille, otetaan loppuun kevennys. Ei jäniskevennystä, mutta vanha kunnon Manitpois-potpuri. Kari "The Pine" Mänty ja "In the years in the London", olkaa hyvä.

Linkit:
YLE Areena: DDR:n dopingskandaali
Helsingin Sanomat: Dopingtestauksen uskottavuus nakertaa Jamaikan menestystä