Parisuhde ja perhe"Ehkä voisi sanoa, että korvienkin välissä on välillä pönttömäinen tunnelma" – Matti Kyllönen, Budapest, 1996.

George Carlin, Chris Rock, Eddie Murphy ja Matti Kyllönen. Moni stand up -koomikko puhuu paljon, nopeasti ja kovaan ääneen. Osa heistä on myös hauskoja. Osa tahattomasti, kuten koko kansan formulaselostaja Kyllönen.

Meillä kotona isoveli puhuu. Koko ajan. Kovaan ääneen. Niin paljon, että päiväkodin täti kysyi kevätjuhlissa puhuuko jälkikasvu yhtä lailla myös kotona. Ja heti perään, miten me jaksamme.

Innostunut ja asioista kiinnostunut lapsi on valtavan hieno asia. Ajoittain myös hillittömän hauska. Uskon ja toivon mielenkiinnon korreloivan vahvasti myös älykkyyden kanssa. Fiksut ihmiset kun ovat tunnetusti monista asioista kiinnostuneita. Näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää.

Ihan kaikkea päähän pälkähtävää ei tietenkään tarvitsisi aina puhua ääneen. Tai isän kirjoittaa blogiinsa.

NeppisautotMietin sunnuntaiaamuna hiekkalaatikon ääressä miten ”valtavan hienona” ja ”hillittömän hauskana” nuoremman polven naapurimme mahtavat pitää kovaan ääneen leikkejään selostavaa jälkikasvuamme. Neppiksen pelaaminen kun ei käy nelivuotiaalta ihan äänettömästi, vaan välillä meno ja meininki ovat äänimaailman puolesta kuin F1-kisoissa. Tai ainakin Kyllösen selostuskopissa.

Kiroilin itse aikanani ihmisiä, jotka tukkivat vauvanvaunuillaan kävely- ja pyörätiet. Samat pikkulasten vanhemmat valloittivat hävyttömästi pyörätelineet ylisuurine lastenistuimineen, joita pidin myös erittäin mauttomina tyylirikkoina. Ja mikäli oma viikonloppuilta oli venynyt liian pitkäksi ja päätä kivisti, kamalinta oli kuunnella pihalta lasten kirkkaita ääniä.

Nyt olen itse osaltani tukkimassa kävelyteitä, ja luon pistäviä katseita takaa varoittamatta ohi pyyhältäviin pyöräilijöihin. Ennen niin näppärältä näyttäneen pyöräni takatarakalla komeilee valtava lastenistuin, joka on yksinkertaisesti käytännöllinen. Ja vapaapäivieni aamuja vietän hiekkalaatikolla pienen kirkasäänisen Kyllösen seurassa.

Englantilaista suurta filosofikaksikkoa Jagger/Richardsia mukaillen: "It´s only parenthood (but I like it)."

Linkit:
Matti Kyllösen hehkutukset