Parisuhde ja perheJälkikasvu - ”Äiti, jos ensimmäinen ihminen syntyi apinasta, niin mistä se ensimmäinen apina syntyi?”

Parempi puolisko – ”Ööh, ensimmäisen apinan loi Jumala. Syöhän nyt ruokasi.”

Ei helkkari! Olen ensimmäistä kertaa aikoihin pois kotoa visailemassa Pikku-Torressa, ja heti pääsee parempi puolisko tekemään kasvatuksellisia tuhojaan. Uskaltaako tästä enää lainkaan poistua kuuloetäisyyttä kauemmas lapsistaan?

Tuossa menee näet oma kasvatusperiaatteellinen rajani sen suhteen miten leväperäisesti lapsille voi puhua puppua. Viisivuotiashan imee kaiken vanhempiensa sanoman kuin sieni, ja vanhempien möläyttämä muuttuu myös välittömästi pyhäksi totuudeksi. Sanomattakin on selvää, että takakireänä niuhottajana avauduin asiasta sydämenvalitulleni.

Toisaalta, esikoisessamme on ilmiselvästi samanlaisia (huolestuttavia) piirteitä mitä itsessäni aikanaan. Vanhempanihan joutuivat luokanopettajani puhuteltavaksi käydessäni ala-asteen (tai alakoulun, kuten nykyään sanotaan) ensimmäistä tai toista luokkaa. Olin selittänyt luokassa kovaan ääneen, miten ihminen on polveutunut apinasta. Uskonnollinen, vaikka muuten herttainen, opettajani oli ilmeisesti närkästynyt tästä kerettiläisestä näkemyksestä.

En tiedä mitä vanhempani opettajalle vastasivat hänen udellessaan mistä pieni Mikko on saanut päähänsä tällaisia ajatuksia. Saa nähdä olenko itse parin vuoden päästä tentattavana.

Olen itse painokkaasti sitä mieltä, että vaikka viisivuotiaalle ei tarvitsekaan selittää evoluutioteorian hienouksia juurta jaksain, niin ei heille kuulu puhua palturiakaan. Vaikka onhan pieni petos toki helpompaa arjen kiireen keskellä kuin monimutkaisten kokonaisuuksien selittäminen pienen ymmärtämällä tavalla. Kävihän joulupukkikin tuomassa jouluna lahjasäkin oven ulkopuolelle.

Viime vuonna tuli muuten kuluneeksi 150 vuotta Charles Darwinin tiedemaailmaa muuttaneesta ja erityisesti kirkon näkemystä ravistelleesta merkkiteoksesta, Lajien synnystä (Origin of Species), ja 200 vuotta tieteen merkkimiehen syntymästä. Hatut päästä!

Mitähän Charles vastaili kyseleville lapsilleen? Pulisonkiveijarilla oli näet niitä peräti kymmenen. Vastaukset saattoivat olla ilmeisen osuvia, sillä eloonjääneistä lapsista moni kunnostautui eri aloilla. Kolmesta tuli peräti Royal Societyn jäseniä.

Täytyy kannustaa omia poikia katsomaan Olipa kerran elämää ja Olipa kerran keksijää jatkossakin.

Linkit:
Charles Darwin (Wikipedia)