Parisuhde ja perheUrheilu ja vapaa-aika”Olin lentäjän poika, lähes lentäjä siis itsekin…”

Itseä tulee tituleerattua silloin tällöin wannabe-futariksi. Syy on siinä, että leipä täytyy raapia muualta kuin vihreän veran kikkoja esittelemällä. Tähän mennessä omasta pelaamisesta ei ole maksettu muuta kuin omien loukkaantumisten muodossa.

Nähtäväksi jää, haluaako ja onnistuuko isän unelman toteuttaminen jälkikasvulta. Kunniakkaat ensi askeleet on joka tapauksessa otettu viiden vuoden kypsässä iässä. Onko arpa siis heitetty, kuten Julius Caesarilla Rubikon-joen äärellä ikään?

Viime sunnuntaina vanhempi pikkuepeleistäni oli ensimmäistä kertaa Turun Nappulaliigan järjestämissä harjoituksissa. Ja täysin omasta tahdosta, täytyy välihuomiona todeta. Joukkueeksi valikoitui lähimpänä harjoitteleva Kupittaan nappulat.

Muistan 80-luvun alusta miten Kupittaalla oli aina hyvä joukkue omassa ikäluokassa. Perinteisesti kauden päättyessä Kupittaalla nosteltiin limpparikuppeja kimakkojen riemunkiljahdusten säestämänä ja Lausteen suunnassa purtiin hammasta loppusijoituksen pyöriessä katkerien kakkos-, kolmos- ja nelossijojen tuntumassa. Turha sanoa, etteivät ainakin kymmentä ikävuotta lähestyvät nassikat olisi osanneet miettiä sijoituksia ja laskea maalimääriä.

Vaikka Nuori Suomi -järjestelmästä ei silloin vielä nähty edes unta, ei omasta ikäluokasta juuri tullut pääsarjatason pelimiehiä. Kenties hieman myöhemmin oikeassa seurajoukkueessa tehdyt reppuselkäjuoksut rappusia ylös tappoivat peli-ilon meiltä ruumiinrakenteeltaan tuulen kaatamia vinkuheiniä muistuttavilta?

Nyt ainakin nappulavalmentajilla tuntuu olevan järkeä päässä. Viisivuotiaista ei yritetä saman tien tehdä jalkapalloammattilaisia, vaan pääosassa on hauskan pitäminen ja liikunnan saaminen jollain tapaa osaksi elämää.

Vanhempien toivottiin olevan läsnä harjoituksissa ainakin siihen saakka, että nappula aloittaa koulunkäynnin. Pelien yhteydessä ehdoton vaatimus puolestaan oli, että katsomovalmentaminen jätetään vaikka Tepsin pelien yhteyteen. Vaatimus on kohtuullinen, etenkin jos muistaa klassista Finnmatkojen mainosta, jossa nappulan äiti huutaa kuraisen kentän laidalta pää punaisena ”Hyvä Jani, tapa se!”

Sunnuntaina suurin pettymys omalla epelilläni taisi olla se, ettei heti ensimmäisissä harjoituksissa palloa heitetty kentälle klassisen ”pelakkaa poja” -toteamuksen säestämänä. Sen sijaan tunti meni ”ihan lällyjä” palloharjoituksia tehtäessä ja ”Kuka pelkää jäämiestä” -leikkiä leikkiessä.

Isän poika. Lähes jalkapalloilija siis itsekin.

Linkit:
Turun nappulaliiga