TPSFutisPari viikkoa sitten Veikkaajassa oli loistava juttu suomalaiskentillä palloa potkineista briteistä. Joukossa oli myös itselle mieleen painunut, vain 44-vuotiaana menehtynyt Malcolm Dunkley. Valtavankokoinen torni, joka herätti muissa pelkoa ja kateutta.

Joskus 80-luvun lopulla RoPS pelasi Kupittaalla Tepsin vieraana. Rehelliset Lapin miehet heittivät kerta toisensa jälkeen pitkää palloa kärkeä kohti. Siellä rangaistusalueen rajalla päivysti targetmies nimeltä Malcolm Dunkley.

Ei siinä mikään auttanut. Tepsin topparit tekivät minkä pystyivät. Sulosen Petri ja kumppanit repivät ja raastoivat, roikkuivat ja reuhtoivat, potkivat ja painivat, mutta mustahipiäinen kolossi ei hievahtanutkaan. Pääpallot mokoma vei muiden edestä suorastaan lapsellisen helposti.

Kotijoukkueen epätoivo oli niin silmiinpistävää, että sen näkivät ja ymmärsivät jopa lapset. Niinpä pelin keskellä syntyneen hiljaisen hetken katkaisi esimurrosikäisen pojan kimakka huuto: ”Hyvä neekeri!”

Jukka LehtovaaraAjat olivat muuttumassa. Muistin paheksuneeni huutoa hiljaa mielessäni, orastavan kukkahattutätimäisesti. Pienen pojan huudossa oli tosin totuuden siemen. Dunkley oli hyvä. Dunkley oli myös musta eli aiemmin totutun termin mukaisesti neekeri. Oliko huudossa sitten mukana ripaus sarkasmia, en tiedä.

Nyt TPS antaa briteille toivottavasti samalla mitalla takaisin. Sumuisille saarille ei ole suuntaamassa mixumainen target-hyökkääjä, vaan lupaava nuori maalivahti.

Lehtovaaran Jukan siirtoa on uumoiltu jo monta vuotta, mutta nyt siirto taitaa olla julkaisua vailla valmis. Kuuleman mukaan mies itse oli vinkannut asiasta somessa linkittämällä statukseensa Tapani Kansan rallatuksen maailmalle lähtevästä äidin pikkupojasta. Vaaliakseni edes jonkinlaista tasoa Hornankattilalla esiintyvän musiikin suhteen, jätän videon ripustamatta tähän. Tepsin talouspuolella puolestaan rallatellaan taseen tasoa iloisesti, mikäli siirtosumma on vähääkään kohdallaan.

Toivon omalta osaltani, että Lehtovaara tekee britteihin samanlaisen lähtemättömän vaikutuksen mitä Dunkley täällä. Positiivisena ja värikkäänä persoonana, ja ennen kaikkea erinomaisena pelimiehenä.

Onnea matkaan, Jukka!