Puolustuksen puheenvuoro: viime viikkojen hiljaisuus johtuu sijoiltaan menneestä olkapäästä sekä ”kiireestä”.

Sain lahjaksi kovasti kehutun Jonathan Wilsonin kirjan Pelien peli. Jalkapallon taktiikan historia. Eräs suomalainen kriitikko, Tuomas Mustikainen, totesi kirjasta mehevästi, että ”Tällaisia kirjoja kohtaa elämässään vain yhden. Olisin maksanut siitä vaikka toisen ihokkaani.”

Raamatulliset letkautukset saavat aina suun virneeseen. Virnuilun jälkeen oli tosin pakko tarkastaa mitä ne sellaiset ihokkaat oikein olivatkaan. Kaltaisilleni muille moukille tiedoksi, kyseessä oli viitan alla ihoa vasten pidettävä alusvaate. Mustikainen oli siis kirjan saadakseen valmis antamaan toiset kalsarinsa, mikäli ymmärsin oikein. Onneksi kriitikot taitavat saada kritiikkikappaleet maksutta.

Eräs nuoruuden tuttavani valitsi vakaan virkamiehen ammatin sijasta muusikon uran. Yhtenä syynä oli kuulemma se, että niin sai pitää paitaa housujen päällä. Joka tapauksessa nuori herra totesi taannoin menettäneensä kykynsä kuunnella musiikkia kokonaisuutena. Hän valitteli kuulevansa kappaleista vain yksityiskohtia, jotka ovat joko tehty hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Mahdollisuus vain nauttia musiikista oli mennyttä. Voisiko minulle käydä samalla tavalla jalkapallon suhteen?

Ystäväni, Herr Fährenhügel messusi puolestaan aikanaan kirjasta nimeltä The Inner Game of Tennis.  Kaikki yllättänyt NY Times Best Seller on jäänyt minulta lukematta, mutta sikäli kuin olen teeman ymmärtänyt, niin valokeilassa on henkisen puolen huippusuorituksien löytämisen taito. Jokaisessa pelissä on siis ulkoinen ottelu, jota käydään verkon toisella puolella olevaa vastustajaa vastaan, mutta myös päänsisäinen peli, jossa olennaista on löytää rentous, päästä eroon itsekritiikistä ja ahdistuksesta. The inner game.

Jäin siis pohtimaan jalkapallotaktiikoita valottavan kirjan lukemista. Avaisiko se minulle yhdenlaisen Pandoran lippaan? Olisinko sen lukemisen jälkeen muuttunut mies?

Katsoisinko jatkossa jalkapalloa tyystin eri näkökulmasta, kuten musiikkia syvemmin kuuleva ja ymmärtävä tuttuni? Menettäisinkö jopa kykyni nauttia pelistä? Silmäni aukeaisivat ja näkisin vain taktiikkaa ja sen puutteita? Ymmärtäisin enemmän, ja näkisin kaiken sen monimutkaisuuden, kykenemättä enää voimakkaisiin tietämättömiin mielipiteisiin?

Olisinko kuin ystäväni, joka on rauhan sijasta löytänyt tiedon tuoman tuskan? Ymmärtääkseni tenniskirjan lukeminen ei ole auttanut häntä itse pelaamisessa. Yritä siinä sitten löytää pelaamisen rentous, kun vastustajana on ollut virkamiesmäisesti virheitä välttävä pallon tuuppaaja.

Linkit:
Pelien peli. Jalkapallon taktiikan historia
The Inner Game of Tennis (englanniksi)