Muu-urheilu-normal.jpgKuntosalikuusiottelun eli Sextathlonin yhdestoista kerta Kupittaan urheiluhallin uumenissa oli urheilullinen menestys. Tulostaso pysyi korkeana, eikä kukaan loukkaantunut. Ainakaan fyysisesti.

11th ANNUAL KUPITTAA MEMORIAL SEXTATHLON KUTSUKILPAILU,
la 16.2.2011 klo 14.00, Kupittaan urheiluhalli, Turku, Finland.

Uusi kymmenvuotiskausi toi mukanaan pienimuotoisen uudistuksen. Yhdettätoista kertaa järjestetyn Sextathlonin lajilistaukseen otettiin mukaan kuudes varsinainen laji, hoover eli kavereiden kesken vatsalankku.

Ensimmäinen ”laji” on perinteisesti punnitus. Se sanelee tankoihin myöhemmin ladattavien levyjen painon. Samalla punnitus antaa osviittaa siitä, onko mies kasvanut vuoden aikana ihmisenä. Tässä kohtaa on paras käydä vessassa tiristämässä viimeiset nestepisarat kropasta ja riisua sen jälkeen tossut punnitusta varten. Vaaka on armoton.

Ensimmäinen varsinainen laji on perinteinen penkkipunnerrus, ystävien kesken ”Pena”. Tankoon kasattiin oman painon verran rautaa, lähimpään kahteen ja puoleen kiloon pyöristettynä. Tämän vuoksi alla olevan taulukon punnituslukujen perässä on suluissa toinen luku.

Penkissä Erno oli häkellyttävän ylivoimainen lyöden tiskiin vain yhdellä toistolla kaikkien aikojen ennätyksestä uupuvan tuloksen, 25 toistoa! Muutoin tulostaso oli melko tasainen. Omalla kohdalla voimia olisi piisannut useampaan toistoon, mutta vuosi sitten leikattu olkapää, ja sen loukkaamisen riski, rajoitti loppuun saakka yrittämistä. Seli, seli…

Toinen kisalaji oli jalkaprässi, jossa laitteeseen lastattiin kolme kertaa oma paino! Mukaan ei laskettu jalkaprässikelkan vastusta, koska sen kilogrammavaikutuksesta ei ollut kisaajien keskuudessa tietoa. Ajatuksena oli, että prässi pitää laskea sen verran alas, että säären ja reiden muodostama kulma on 90 astetta.

Prässi notkui painoista, sillä minullakin kaikkein keveimpänä kaverina oli punnerrettavana 187,5 kg rautaa. Ihmisenä massavin Keijo sai rypistää tyrät rytkyen 275 kilon levypainosatsia! Voiton tässä lajissa vei ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantanut Timo, joka sai aikaiseksi 10 hyväksyttyä toistoa 252,5 kilolla!

Kolmantena oli vuorossa perinteinen leuanveto. Lahjomaton laji, jossa jokainen rimpuilee oman kropan massaa irti maan gravitaatiokentästä. Tulokset olivat erinomaisia erityisesti huomioiden leuanvetotangon liukkaus ja magnesiumin puute. Leukavin kaveri oli aiemmin penkkiäkin hallinnut Erno, joka nyki itseään ylös alas peräti 22 kertaa. Tämän jälkeen hauikset ja selkälihakset kertoivat jotain tehdyn.

Neljäs laji oli ojentajat ulvomaan saava dippi. Taas haettiin maagista 90 asteen kulmaa, tällä kertaa kyynärvarren ja olkavarren kesken. Voittajan elkeitä osoitti Erno, joka toisti liikkeen peräti 37 kertaa, mutta myös muiden voi sanoa voittaneen itsensä. Itsellä operoitu olkapää ilmoitti olemassa olostaan 30 toiston jälkeen, ja lajisuoritus oli jätettävä siihen. Rehellisyyden nimissä ojentajat olivat siinä vaiheessa jo valmista kauraa.

Viides laji kisattiin yläkerrassa yhteislähtönä. Kuusi rinnakkaista soutuergometria, joihin jokaiseen oli ohjelmoitu sama soudettava matka, 500 metriä. Pitkien miesten laji, väitimme me lyhyemmät. Joka tapauksessa Keijo oli omassa luokassaan alittaen ainakin itselle maagisena pidettävän puolentoista minuutin rajan. Keijo kellotti puolen kilometrin soutumatkan aikaan 1 min 27,6 sekuntia. Kaikki muut minua lukuun ottamatta olivatkin sitten maalissa kolmen sekunnin sisässä.

Viimeisenä eli kuudentena ohjelmaan otettiin uusi laji nimeltä hoover. Kyseessä on vatsalihasliike, jossa olkavarsi ja kyynärvarsi ovat 90 asteen kulmassa, ja oman kehon paino on kyynärvarsilla sekä jalkaterillä. Muu osa kroppaa on lankkumaisesti vaakasuorassa. Sitten vain annetaan ajan kulua ja odotetaan kun koko kroppa alkaa täristä väsymyksestä…

Hoover otettiin myös yhteislähtönä, joka osoittautui oivaksi valinnaksi. Näin jokainen sai voimaa toinen toisistaan. Ei tässä vielä voi luovuttaa kun tuo toinenkin jaksaa. Jokainen kisaajista jaksoi pysyä asennossa kunnioitettavan kahden minuutin rajan yli, kaksi parasta päälle kolmen minuutin. Lajivoitto meni minulle pienellä marginaalilla.

Ohessa koko kuntosalikuusiottelun tulos- ja kunniataulukko, jos vaikka lukija innostuu kokeilemaan kisailua itse.

Laji

Lauri

Timo

Keijo

Kääriä

Erno

Mikko

Punnitus

88,5 kg
(87,5 kg)

84,5 kg
(85 kg)

91,5 kg
(92,5 kg)

84 kg
(85 kg)

83,3 kg
(82,5 kg)

62,7 kg
(62,5 kg)

Penkkipunnerrus

13 (5 pts)

9 (4 pts)

3 (2 pts)

3 (2 pts)

25 (6 pts)

9 (4 pts)

Jalkaprässi

  • (1 pts)

10 (6 pts)

2 (2 pts)

7 (4 pts)

8 (5 pts)

5 (3 pts)

Leuanveto

14 (3 pts)

19 (5 pts)

10 (2 pts)

9 (1 pts)

22 (6 pts)

19 (5 pts)

Dippi

29 (4 pts)

23 (3 pts)

22 (2 pts)

22 (2 pts)

37 (6 pts)

30 (5 pts)

Soutu 500m

1.36,7

(3 pts)

1.35,2

(5 pts)

1.27,6

(6 pts)

1.38,9

(2 pts)

1.36,5

(4 pts)

1.44,3

(1 pts)

Hoover

2.06 (2 pts)

2.04 (1 pts)

3.02 (5 pts)

2.37 (4 pts)

2.07 (3 pts)

3.10 (6 pts)

Pisteet

18

24

19

15

30

24

Sijoitus

5.

2.

4.

6.

1.

2.