Mikä näkyy Suomen televisiossa, lehdissä, internetissä ja kuuluu radiossa? Jääkiekko. Eivät maailman kannalta merkittävät muutokset, Euroopan Unionin tulevaisuuden suhteen tehtävät uudet linjaukset tai Suomen uuden hallituksen ja opposition kinastelut. Ei edes todellinen huippujääkiekkoilu rapakon takana, jossa maailman valiot ratkaisevat lordi Stanleyn kannun kohtaloa. Ei, vaan yhden sortin piirimestaruuskisat, joita MM-kisoiksikin kutsutaan.

Jääkiekko on pieni laji. Nykyiset 16 joukkueen kisat ovat naurettavan ylimitoitetut. Tasokkaita pelejä ei kerta kaikkiaan ole odotettavissa aivan liian suurten tasoerojen vuoksi. Ilmassa haisee naurettavia sarvikypäriä päässään pitävien miesten rahastus. Etenkin kun MM-kisat pelataan joka vuosi. Liikatarjonta vesittää kilpailun arvostuksen nopeasti. "Ensi vuonna uudestaan." Näin ei voi ajatella monen muun lajin MM-kisoista.

Tämän lisäksi lajia pelataan käytännössä pelkästään pohjoisella pallonpuoliskolla, ja sielläkin vain niiden keskuudessa, jotka eivät ymmärrä tai osaa pelata kuningaslajeja. Myönnetään, näkökantani on hieman värittynyt. Pienikokoisena ja pallojen kanssa ikäni touhunneena tämä lienee ymmärrettävää. "Mutta ei hyväksyttävää", saattaisi joku muu sanoa.
 
Mietitäänpä silti hetki lajia nimeltä jääkiekko. Joukko miehiä hosuu keppien kanssa jäisessä kaukalossa pienen mustan kumikimpaleen perässä. Jaloissaan kengät, joiden pohjassa on pienet terät, joilla liukastellaan pitkin kenttää. Onko ihme, että lajin "maailmanmestaruudesta" tappelevat suurin piirtein samat harvat maat, joista löytyy myös joukkueita harjaamaan jäätä ja heittämään kivistä möttiä kohti jään pintaan piirrettyä rinkulaa? Ymmärrettävästi jääkiekolle löytyy harrastajia vain joitain hassuja tuhansia per lajin mahtivaltio.
 
Suomalaisille jääkiekko on rakas laji. Me olemme siinä maailman valioita. Vähän samaan tapaan kuin saunomisessa, jonka ymmärrys ja suosio maailmassa korreloi kohtalaisesti jääkiekon pelaamisen kanssa. Otetaanpa äskeinen takaisin. Monissa maissa ymmärretään erilaisissa hikiteltoissa istuminen, mutta ei jääkiekkoa.

Menestyminen on joka tapauksessa mukavaa. Taas on kultasuosikin viittaa ujutettu urakalla Suomen "leijonien" harteille. Kotikisat ja kaikkien aikojen joukkue. Siinä kaksi fraasia, joiden hokemiseen on ehtinyt kyllästyä jo ennen kuin kiekko on pudonnut kertaakaan jäähän.

Toivottavasti Suomi menestyy, tottakai, mutta mitä todella tapahtuu jos maamme voittaa kisat? Meneekö 85 vuoden ikään ehtinyt itsenäinen Suomi sekaisin kuin teini perjantai-iltana päärynäsiideristä? Löytyisikö Suomesta samaa määrää onnesta (ja oluesta) sekaisin menneitä aikuisia miehiä, jotka itkevät joukolla toistensa olkapäitä vasten jos maamme voittaisi esimerkiksi paljon suuremman palloilulajin, lentopallon MM-kisat?
 
Onko siis tämä etenkin median esiin nostama jääkiekkotapahtuma todella merkittävä? Sanomattakin on selvää, että vastaus on ei. Toivoa silti sopii, että tarjolla on hyvää viihdettä. Sillä kaikesta esittämästäni kritiikistä huolimatta kuulun itsekin tuohon peliä intohimolla seuraavien joukkoon. Ystävät, Suomen peli televisiossa, naposteltavaa, hyvää juotavaa, naurettavan "asiantuntevien" kommenttien esittämistä ja käsin kosketeltavaa jännitystä. Alkaisivatpa kisat jo!