Mikä on helpoin, ja samalla kamalin tapa aloittaa kolumni? Tämä. Eli kirjoittaminen itse kirjoittamisprosessista. Muistaakseni nykyinen kulttuuriministerimme aloitteli kertaalleen kirjoitustaan tyyliin: "Istun näyttöpäätteen ääressä. Kello on viisi aamulla, enkä ole saanut vielä riviäkään tekstiä aikaiseksi". Aika kammottavaa.

Vastaava sisällöllinen heppoisuus on tuntunut valtaavan alaa myös muissa mediossa kuin oikeaa editoria kipeästi tarvitsevissa sanomalehdissä. Viittaan tällä paljon puhuttaneeseen radiotarjonnan köyhtymiseen. Internetistä ei kannata puhua mitään, valkoisen miehen virtuaalitorilla kun voi kuka tahansa julkaista mitä lystää.

Asiantunteva radiotoimittajuus tuntuu tänä päivänä olevan tuntematon taito, sillä etenkin nuoremman väen, johon yhä mielelläni itsenikin luen, suosimilla radiokanavilla ei juuri hyvin toimitettua ohjelmaa kuule. Tämän huomaa erityisen hyvin, jos kuuntelee radiota pitkin päivää.

Kuuntelen radiota itse asiassa nykyään selkeästi enemmän mitä muutamaa vuotta aikaisemmin, kiitos eteenpäin menneen tekniikan. Nykyään kun ei enää tarvitse raahata mukanaan mitään ghettoblasteria voidakseen kuunnella musiikkia myös pyyhältäessä pitkin poikin maita ja mantuja. Myönnän kyllä olevani eräänlainen kypärällä varustettu puolikuuro ohjus polkiessani vanhaa kunnon Carraroani kunnon vauhtiin, mutta ilman radiota ei tule enää juuri edes pyöräiltyä.

Toinen tapa kuunnella radiota on netti. Töissä on huomattavasti helpompi keskittyä mikäli voi välillä sulkea ympärillä olevan hälinän pois pienten nappikuulokkeiden avulla. Rasittavaa puolestaan on huomata, että radioohjelmien sisältö tuntuu olevan lähestulkoon samaan höttöä kanavista riippumatta. Onneksi netin avulla pääsee kuuntelemaan radiokanavia ympäri maailmaa, ja omiin kuulokkeisiin voi valita kanavan, joka suoltaa muutakin kuin pelkkiä mainoksia.

Ymmärrän siis mainiosti erään ystäväni aitoa hämmästystä pyytäessäni häntä kuuntelemaan erästä biisiä, joka pyöri paraikaa eetterissä. Kysyin tohkeissani, onko hän mahdollisesti kuullut tämän viikon "tehobiisiä", jona pyöri paraikaa omasta mielestäni huikea rypistys. "En mä ole kuullutkaan moisesta bändistä. Kuunteletko sä vielä Radio Mafiaa?", kysyi ystäväni. Ja itse asiassa ihan perustellusti. Mafian vaihtuessa YleX:ksi, muuttui myös toimituksellinen linja aika lailla. Hyvästi mainiosti toimitetut radio-ohjelmat, tervetuloa Kiss FM:n klooni, formaattiradio.

Olen kuitenkin jämähtänyt Mafian jälkeläisen, YleX:n kanavalle. Satunnaisia piipahtamisia Groove FM:n, X3M:n tai NRJ:n taajuuksille lukuunottamatta. Itselleni iloa tuottavat lähinnä Peltsin ja Juuson aamuhöpinät, ja etenkin nuorten miesten aidon hyväntuulinen jutustelu. Juuson naurusta puhumattakaan. Aamuohjelma on toki aika lähellä monen muun kanavan omaa "hullua aamushow:ta", mutta ajaa asiansa eli saa nousemaan ylös useammin sillä oikealla jalalla. Välillä nauramaan ääneen, ja näyttämään idiootilta liikenteessä. Aivan kuin omaa olemusta täytyisi pönkittää hihityksellä liikennevaloissa.

Toinen kuunneltava ohjelma on X-ryhmä, jossa Juneksen Olli ja Kauppilan Veli ruotivat populaarikulttuurin ja etenkin uuden musiikin tilaa. Maanantaista torstaihin puikoissa on jompi kumpi miehistä, mutta perjantaisin studiossa käkättävät molemmat miehet. Vaikka näidenkin kavereiden sisällöntuotanto on aika lähellä sitä ihteään, soittavat he sentään uutta musiikkia, ja ottavat ilmiöistä ja asioista etukäteen selvää. Sen sijaan, että viereisellä kanavalla soitetaan tuoreena uutuutena biisiä, joka on soinut eri kanavien tehorotaatiossa puolisen vuotta. We play only hits!

Faktahan on, että tämänlainen järmääminen on yksi takuuvarma tapa todistaa olevansa toinen jalka haudassa. Henkinen eläkeläinen. Tässähän istun muistelemassa niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin radiostakin sentään tuli hyvää toimitettua ohjelmaa. Aivan kuin joku muka kaipaisi nykyisen kansanedustaja Salovaaran "hulvattomia" perjantai-iltojen radio-ohjelmia! Joku tolkku sentään muistojen kultaistumisessa ajan myötä.

Jos on radion tarjonta laadullisesti heikentynyt, niin määrä on ainakin kasvanut, Kenties tilanne onkin siis pysynyt tietyssä mielessä stabiilina. Hyvää ohjelmaa tulee yhtä paljon kuin ennenkin tai jopa enemmän, mutta se on ripoteltu eri kanaville. Ja netti antaa mahdollisuuden kuunnella tuhansia ja taas tuhansia eri kanavia. Ongelmana onkin vain sen hyvän tarjonnan esiinkaivaminen. Toisaalta, onpahan hyvä syy siirtyä kuuntelemaan niitä hyllyyn ostettuja levyjä. Täytyykin mennä laittamaan joku vanha hyvä levy soimaan.