Jääkiekon MM-kisat tulivat ja menivät. Samanlaista kohkausta Suomen mestaruusmahdollisuuksista kuin viime vuonna ei onneksi nähty, mutta monia jäi silti varmasti kaivelemaan, miksi äitienpäivää ei päässyt viettämään leijonien edesottamuksia jännittäen ja kaljaa sillä perusteella juoden.

Rehellisyyden nimissä Suomi ei olisi edes ansainnut paikkaa neljän parhaan joukkoon. Slovakia mällytti Suomea jo alkulohkossa mennen tullen, ja USAkin olisi saattanut osoittautua tosipeleissä liian suureksi kannoksi kaskessa, kuten isäntäjoukkue Tsekki sai karvaasti kokea. Mestaruuden lopulta vienyt Kanada pudotti Suomen ansaitusti, ja ruotsalaiset olivat jo vapunaattona meitä parempia, vaikka pistejakoon tuolloin päädyttiinkin.

Sittemmin maailman tämän hetken kenties parhaalla pelaajalla, "Foppa" Forsbergilla ja mystisen NHL:n parhaalla pakilla, Niklas Liidströmillä, kuten Tapio Suominen miehen nimen lausuu, vahvistunut Ruotsi olisi totuuden nimessä pyyhkinyt leijonilla pöytää, kuten se kuuluisa mummo kissallaan. Onneksi Selänteen Teemua ei sentään lähdetty retuuttamaan rapakon tuolta puolen Tsekkiin, sillä nyt turnauksesta jäi Suomen esityksen osalta hyvä maku suuhun, vaikka menestys ei optimistien odotuksia vastannutkaan. Jäi sentään meille miehille merkillisen tärkeä ylpeys jäljelle.

Mitä sitten jäi käteen? Jos kentällä ei juuri syttynyt uusia suomalaisia lätkäsankareita, nostivat nämä kisat parrasvaloihin kuitenkin yhden uuden suomalaisen jääkiekkoilijan. Ruoholan Lauran vieraana kisastudiossa vieraili kisojen aikana aika nippu lätkänpelaajia matseja kommentoimassa, ja ero heidän välillään oli hurja. Mika Saukkosen surullisenkuuluisat "topit ja flopit" erottuivat selkeästi toisistaan.

Tuomo Ruutu ja Juha Lind selvisivät tehtävästään kunnialla, josta jälkimmäisen melko sujuva esiintyminen ei varmastikaan ollut kenellekään yllätys. Isäukkohan on tunnetusti Suomen luotettavin mies, mutta samalla armoitettu tarinaniskijä. Johtuiko sitten Lindin Juhan reippaudesta, mutta hänen kaverinaan kisojen alkupuolella ollut Kimmo Kuhta tuntui aivan kamalalta studiovalinnalta. Suomen kaukaloissa mies on silkkaa rautaa, mutta sujuvaa smalltalkia jääkiekon olemuksesta tai jenkkien edesottamuksista jäällä oli häneltä turha odottaa. Kuhta olikin näiden kisojen kentän ulkopuolinen floppi.

Timo Peltomaa puolestaan nosti jääkiekkoilijoiden osakkeita omissa silmissäni, antaen tästä perimiehisestä ryhmästä hauskan kuvan. Kisojen todellinen tähti oli silti IS Veikkaajaankin viime kaudella Venäjän liigan mielenkiintoisesta menosta kirjoitellut Tero Lehterä. Jääkiekon maailmanmestari osoittautui mestariksi myös studion kirkkaissa valoissa, jossa hänen erinomainen yhteispeli Peltomaan kanssa synnytti usein selkeästi parempaa viihdettä mitä Mertarannan selostama pääasia. Lehterää kelpaa retuuttaa jatkossakin studioissa jos Summanen ei löydä miehelle kentällä käyttöä.

Nyt kun jääkiekkokausi on vähitellen takanapäin, alkaa seuraavien arvokisojen odottelu. En puhu ensi syksyn jääkiekon World Cupista, jota moni kumilätkän ystävä jo odottaa vesi kielellä. Ei, minä tarkoitan kesä- heinäkuussa Portugalissa käytäviä jalkapallon EM-kisoja. Saa nähdä kuka on tuolloin kisojen tähti? Kentältä ei suomalaisia pelaajia löydy, mutta entä suomalaisesta kisastudiosta? Aki Riihilahti on tunnetusti kolumnien ja kommenttien kuningas, mutta löytyykö hänelle uusia haastajia? Siinä Klingan Villelle ja Hännisen Hoopille mietittävää.