Pääsin "nauttimaan" monessa työyhteisössä tyypillisesti kateutta aiheuttavasta edusta: työmatkasta ulkomaille. "Nyt se pyrkyri lähtee Barcelonaan. Kyllä ne reissut tiedetään. Siellä se vaan kittaa cavaa ja grappaa La Ramblalla syyskuisen Välimeren auringon helliessä lämmöllään. Mahtaa olla rankkaa."

Totuus ei voisi olla kauempana, sillä reissu oli tyypillinen työmatka. Päivät aloitetaan aamuvarhaisella paikallisessa kongressikeskuksessa, ja puhetta piisaa iltamyöhään, kellon ympäri. Kaiken lisäksi eteläeurooppalaiseen tyyliin englantia puhuu harva, ja hekin huonosti.

Niinpä suomalainen katalaania, espanjaa tai ranskaa taitamaton tollo, kuten minä, juttelee kahvitauoilla lähinnä kanadalaisten kanssa jääkiekosta tai naureskelee Pohjois-Carolinasta kotoisin olevan naispoliisin kanssa Euroopan ja jenkkilän välillä olevia eroja. Varsinaisista seminaaripuhujista sain puolestaan nauttia kuulokkeet päässä simultaanitulkin takellellessa englannin käännöksissä. "Ahh, hmm, ehh, a social cohesion, security and the risk for social exclusion in the information society…" Niinpä niin. Mitä jäi sanomatta, kuulematta ja ymmärtämättä. Niin tulkilta kuin minultakin.

Kaikesta huolimatta itse kongressi eli pääasia sujui ihan mainiosti. Oma reilu parinkymmenen minuutin puheenvuoroni tosin poikkesi hieman linjasta, sillä kuulijajoukko ei tainnut olla varsinaista tietoyhteiskuntakehityksen asiantuntijaa pullollaan. Tosin perjantai-iltana parin päivän puhemaratonin jälkeen noin 40 hengen joukko tuskin olisi innostunut palavasti edes Jeesuksen itse pitämästä vuorisaarnasta!

Tämän kaltaisten reissujen suurin anti onkin oikeastaan uusien ihmissuhteiden solmimisessa, siinä paljon puhutussa verkottumisessa. Kunhan moinen ei toisi mukanaan hurjaa määrää ylimääräistä työtä myös kotimaan kamaralle palaamisen jälkeen.

Jos itse pääasia siis onnistui, niin muutoin matka ei mennyt aivan putkeen. Lähdin matkaan keskiviikkona puolen päivän jälkeen kesken työpäivän. Olin mielestäni varustautunut kuten reissumiehen kuuluukin; mukavilla vaatteilla ja inhimillisellä määrällä maallista omaisuutta. Päällä siis rento kauluspaita ja farkut, kädessä näppärä pieni matkalaukku ja harteilla olkalaukku esitysmateriaaleineen, matkalippuja, lompakkoa ja muuta sen sellaista varten.

Turun lentokentällä käy sitten kuten ehdin pelätäkin; joudun laittamaan matkalaukkuni ruumaan. Pienessä potkurikoneessa ei kuulemma ole tilaa moiselle kapistukselle käsimatkatavaroiden puolella. Koneessa kohti Helsinkiä tosin huomaan aika monen muun matkailijan laukun kummasti mahtuneen joukkoon. Luotto Finnairiin on kuitenkin täysi kymmenen, sillä jatkolento Brysseliin on myös Finskin. Eiköhän laukku eksy oikeaan koneeseen, ajattelen. Ja olen oikeassa.

Brysseliin laskeutuessa näen matkan ensimmäiset "huolestuttavat" merkit. Rullatessamme lentokentälle katson uteliaana EU:n pääkallopaikan kotikenttää, ja näen aivan kiitoradan vieressä tusinoittain kaneja! Hyppään Barcelonan koneeseen ja saavun Iberian Airlinesin koneella Katalonian pääkaupungin tummenevaan iltaan. Siis minä saavun, mutta matkalaukkuni ei! Se seurustelee yhä Brysselin kentällä paikallisten kanien kanssa.

Seisoskelen siis liukuhihnan vieressä todeten tilanteen. Siispä ilmoitusta tekemään. "Yes sir, your luggages will be at your hotel on tomorrow morning. Don´t worry." Lähden mietteliäänä kohti ulkoilmaa ajatellen, että onneksi kongressin järjestävä organisaatio on hoitanut puhujille kuljetuksen lentokentältä hotellille. Olen ensimmäistä kertaa Barcelonassa, eikä minulla ole muuta tietoa kuin netistä ongittu hotellin nimi ja osoite.

Paskat minua kukaan vastassa ole! Siinä pyörin kuin mummo puolukassa ja pähkäilen tilannetta. Ei muuta kuin nousta ulkopuolelta lähtevän Aerobusin kyytiin ja kohti miljoonakaupungin sykkivää sydäntä. Hotelli löytyy onneksi helposti hypätessäni bussin jälkeen taksiin. Perillä siis vaivaisen kymmenen tunnin matkustamisen jälkeen. Onneksi hotelli on hyvä ja huone siisti, mietin kaatuessani suihkun kautta sänkyyn.

Seuraavana aamuna pelkoni käyvät toteen. Matkalaukku on yhä jossain edellisen lentoetapin välillä, ja minä aloitan pukumiesten keskellä konferenssin ollen "pohjoismaisen casual", kuten pomoni asian ilmaisisi. Onneksi en lähtenyt matkaan suomalaisten kansallispuvussa, tuulipuvussa!

Soittelen päivän aikana vuorotellen lentokentälle ja hotellille, ja aina aikataulu siirtyy muutamalla tunnilla eteenpäin. Mielessä vilkkuu jo seuraavan päivän ohjelma ja oma puheenvuoro talsiessani päivän päätteeksi läheiseen kauppakeskukseen. On paniikkiostoksien aika, joten hamstraan itselleni pikapikaa parit sukat, alkkarit, aluspaidan, kauluspaidan ja kravatin. Saatanan saatana, mietin niellessäni Burger Kingin Whopperia ostosreissun päätteeksi. Hiki liimaa paidan selkään kiinni, eikä seminaarimateriaalin kylkiäisenä saatu metrolippukaan toimi!

Saapuessani hotellille noin klo 22 on helpotus suuri. Matkalaukkuni on sittenkin saapunut! Ostokseni olivat siis turhia, mutta metroseksuaali mies ei voisi vähempää välittää.

Perjantai menee puku päällä töiden merkeissä, ja lauantaina on edessä enää nelisen tuntia yhteenvetoa ennen lähtöä kohti kotia. Nyt kuljetus lentokentälle pelaa, tosin itse saan tietää moisesta mahdollisuudesta vasta lauantaina aamupäivällä. Kukaan ei ollut vain huomannut kertoa asiasta minulle!

Jonottaessani irlantilaiseläkeläisten kanssa Barcelonan lentokentällä mietin moneen kertaan mitä tekisin matkalaukulleni. Ruumaan vain käsimatkatavaroihin? Arvaa valitsinko väärin!

Lykkään siis 12 kilon laukun katalaanien kontolle, ja lähden kohti Barcan myymälää.. Lento lähtee ajallaan, mutta ei sentään saavu ajoissa Amsterdamiin. Siispä kiiruhdan yhdessä Antti Kalliomäen ja Erkki Liikasen kanssa jo boardingin lähes päättäneeseen koneeseen. Miettien ehtikö matkalaukkuni myös mukaan.

Vastauksen varmaan arvaatkin. Eipä ehtinyt ei. Joten taas asiasta ilmoitusta tekemään ennen kiiruhtamista kohti Turkua lähtevään yöbussia. Lähes välittömästi käy kuten Brysselissä, jossa lentokone oli ajaa kanien yli. Vantaan Jumbon kohdalla meinaa urbaani kettu juosta auton alle!

Mitä siis opimme tästä? Matkailu avartaa, ja opettaa ottamaan vaihtokalsarit käsimatkatavaroihin. Lisäksi usko lentoyhtiöiden logistiikkaan kärsi kovan kolauksen. Ja ennen kaikkea: jos näet työmatkallasi hymyn huulille nostattavia luontokappaleita, varaudu pahimpaan!