"Komea poika. On komea poika. Mitäs Patrikin päivään on tänään kuulunut? On iloinen poika. Niin, isä on oikein ylpeä Patrikista." Tätä se arki-ilta helposti on, yksinpuheluja ja naurattamista vaipanvaihdon yhteydessä. Teatterien lavoilta tuttujen vaginamonologien sijasta meillä esitetään lähinnä vaippamonologeja.

Keskustelunaiheet ovat luonnollisesti parikuukautisen pojan kanssa aika lailla nollassa, mutta kuten joku aikanaan sanoi; tärkeintä on lähteminen, jäiden lähteminen. Sama logiikka pätee tähänkin asiaan. Tärkeintä on puhuminen, kielen oppiminen. Samalla oma mielikuvitus ja todellinen small-talk -taito kehittyy. Pystyisiköhän sitä soveltamaan myös työtapaamisissa? "Onpa nätti neiti, on kauniit vaatteet. Mitäs sinun päivääsi on kuulunut? Naurapa vähän minulle."

Totta kai sitä huomaa toistavansa itseään, toisaalta se on ehkä hyväkin. Toisto on opintojen äiti. Tärkeätä on myös se miten puhuu, sisällöstä ei niin väliä. Tämäkin pätee usein ns. aikuisten maailmaan. Ei sillä niin väliä mitä sanoo, kunhan sen sanoo vakuuttavasti, ja itse asiaan uskoen. Myyntitykin puhettako? Teoriaa sopii testata myös baaritiskillä. Totta kai leveä hymy ja komeat kledjut parantavat kuvaa. Kuten minun ja pojankin tapauksessa.

Luonnollisesti puheeni jälkikasvulle on pitkälti täysin kritiikitöntä pojan kehumista. Meikäläinen ei näet usko varsinaissuomalaiseen vaatimattomuuteen, vaan pohjalaiseen uhoon. "Hyvää pyritään tekemään, mutta priimaa tuppaa tulemaan". Puheeni lienee siis juuri sellaista, joka ainakin ulkopuolisen korviin kuulostaa täsmälleen samalta, jota olen itse ilmoittanut inhoavani. Lässytystä sentään pyrin välttämään, rajansa itsetunnon nostamisessakin.

Naurattaminen. Vaikka moni asia vanhemmuudessa ei anna aihetta kateuteen, on yksi harvinaisen mukava asia oman jälkeläisen nauru ja kikatus. Vaikka sitä sanotaankin, että "mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta", niin tässä tapauksessa katselen mieluummin tyhjännaurajapoikaani kuin räkänokkaa. Etenkin kun pikkukaveri eiosaa vielä edes niistää.

Toisaalta, ainakin itsellä on melkoisia vaikeuksia seurustella pikkumiehen kanssa edes säällistä aikaa, kun haluaisi itse vapaa-ajallaan tehdä "kaikkea kivaa". Tästä seuraa luonnollisesti huono omatunto. Tekee sitä sitten mitä tahansa. Ainakaan vielä en ole oppinut olemaan tekemättä mitään.

Yksi tapa viettää aikaa yhdessä, joka luultavasti saa kaikki kasvatustiedettä pääaineekseen lukeneet kavahtamaan kauhusta, on pojan kanssa tanssiminen. Niin, niin, maalailkaa nyt mielessänne kaikkia kauhukuvia. Itse asiassa laitan vain pyörimään levyn, ja joraan poika sylissä tai harteilla keskellä olohuonetta. Käy jopa kevyestä liikunnasta. Hyvinä levyinä kevyeen jammailuun (ja oman taantumuksellisen musiikkimaun eteenpäin levittämiseen) voin suositella esimerkiksi REM:n Best of –levyä ja Pearl Jamin Lost Dogs rariteetteja soveltuvin osin.

Radio Auran Aallot lähettää taas useamman vuoden tauon jälkeen "Isi ja Tommi" –kuunnelmasarjaa. Kyseessä eivät ole vanhojen jaksojen toistot, vaan tuliterät jaksot. Pidin sarjasta jo 90-luvun alussa, ja hauskalta se tuntuu yhä. Nyt sitä kuuntelee vielä uudella korvalla, vaikka oma poika ei vielä missään rasavilli-iässä olekaan.

Kyseisessä sarjassa isä tekee töitä kotona, ja äiti on aina työmatkoilla. Tämän vuoksi hahmoina ovat käytännössä vain isi ja Tommi, sekä tietysti Tommin paras kaveri Marko. Samaistuminen oli erityisen helppoa menneenä lauantai-aamuna, kun Jutta lähti ensimmäistä kertaa hieman pidemmäksi aikaa pois pojan viereltä kurssikaverinsa väitöstilaisuuteen. Tosin yksinhuoltajuus oli ainakin kyseisenä hetkenä pojan nukkuessa aika helppoa. Oli aikaa kirjoitella kaikenmaailman kolumneja…

Kenties vaippamonologit muuttuvat meilläkin erilaisiksi, jopa dialogeiksi, vaikka pelkään niiden luonteen olevan jatkossa vähemmän positiivisia. "Mitä mietit kun kaadoit maidon lattialle?", "Ei saa heittää hiekkaa isän päälle", listaa voi jatkaa mielessään jokainen. Eli yhä kysymyksiin pohjautuvaa keskustelua, jonka ainoa dialogimaisuus lienee sitä, että poika lähinnä näyttää kieltä tai vain nauraa.

Ehkä olisi siis sittenkin pitänyt jäädä opettajaksi. Olisi voinut ensin harjoitella kasvattamista muiden mukuloilla.