"Se syö miestä jos poika ei syö." Eli suomeksi sanottuna neljän viikon isyyslomani ei ole lähtenyt käyntiin parhaissa merkeissä.

Jutan palattua virusopille tutkimusta tekemään pamahti Patrikille päälle syömälakko. En tiedä onko kyseessä minkälainen mielenilmaus, sillä syöttäjällä ei tunnu olevan väliä. Suu pysyy tiukasti supussa, eikä ruoka maistu.

Mietin itsekseni, että olemmeko kasvattaneet reilussa kahdeksassa kuukaudessa pojastamme pienen kepulaisen, joka nälkälakon muodossa kapinoi äitinsä siirtymistä hellan äärestä uraputken puolelle. Vai onko poika salakavalasti saanut ostamistamme "aidolla maaseudulla, tuoreista raaka-aineista" valmistetuista pilteistä kepulaista ajattelumallia vahvistavaa proteiinia? Vai onko kenties Jutan maidossa jotain vastaavaa? En näet tiedä hänen sukunsa poliittisista intohimoista. Tai kaikkein pelottavin ajatus: entä jos kepulaisuus onkin sisäsyntyistä?

Itse tehty ruoka ei kelpaa. Purkista tarjottava piltti ei avaa suuta liioin. Äidinmaidonkorvikkeita, soija- tai peptiditutteleita ei voi tarjota allergioiden vuoksi. Jäljelle jää aika vähän vaihtoehtoja. Etenkin kun minun rinnoistani ei ole taatusti puoluepoliittisesti värittymätöntä maitoa alkanut herua.

Jutta on siis "rintapumppukierteessä", ja minä yritän saada jo valmiiksi laihan pojan syömään edes pullosta maitoa. Toisena kulinaristikepulaisen herkkuna suun avaavat Keiju-margariinilla voidellut suolattomat maissinaksut. Tai pelkkä paljas margariini. Yhtäkkiä en ole enää huolissani Valion voivuorista.

Jokainen voikin mielessään kuvitella yhtälön, jossa siisteydestä ja järjestyksestä tarkka isä yrittää pitää samanaikaisesti huolta poikansa ravitsemustilanteesta, hänen vaatteiden ja ruokapöydän ympäristön siisteydestä sekä omien hermojen pitävyydestä. Etenkin kun maissinaksut kelpaavat vain pojan itse suuhun laittamina. Viis siitä, että oma kahdeksankuukautisen silmä-käsi-suu-koordinaatio ei oikein pelaa. Jälki ei voi olla kaunista katseltavaa kenenkään muun kuin vakavaa vauvakuumetta sairastavien mielestä.

Olenkin sitä mieltä, että jokaisen teinin tulisi käydä osana koulun terveystiedon kurssia hoitamassa kiukuttelevaa vajaan vuoden ikäistä pikkulasta. Tämä jos mikä vähentäisi teiniraskauksien ja nyt niin ajankohtaisten kasvaneiden klamydiatartuntojen määriä! Oppituntia voisi vielä tehostaa vieressä nalkuttavan puolison kommenteilla a´la minä.

Nyt takana alkaa siis olla isänkuukauden neljästä viikosta ensimmäinen. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaa isä-poika-suhde kehittyy tänä aikana. Syömisen hankaluuksia lukuun ottamatta Patrik on näet äärimmäisen hyväntuulinen ja veikeä veijari. Toisaalta vanhemmuuden perustunne, eli sisuksia alati kalvava huoli, tuntuu vain vahvistuvan. Tämä pitäisi ilmeisesti ottaa hyvänä asiana.

Ilmeisesti isä-poika-suhde tarkoittaakin siis isän mieltä painavaa huolta pojan pärjäämisestä, jota puolestaan isän huoli vain huvittaa. Mikä siis syö miestä, ja mikä poikaa, lienevät tyystin eri asioita. Kepulaisia tai eivät.