"Vasta silloin tunsin oikeasti eläväni. Tuuli suhisi korvissa, silmät vuosivat vauhdin hurmassa vettä ja peräsuoli oli viittä vailla antaa sisältönsä housuihini nilkkoja lämmittämään." Tiedätkö tyypin ja tavan viettää vapaa-aikaa? Suolet solmuun vääntävät G-voimat ovat tälle tyypille elintärkeätä G-vitamiinia, ja extreme muuttuu trendikkäästä sanasta elämäntavaksi.

Minäkin olen saanut kehoni erittämään hormoneja, jotka pistävät miehen tunnustamaan tunteensa. Nyt jo kaukaiselta tuntuvan pääsiäisen kiirastorstaita edelsi lähes raamatullisiin mittoihin paisunut episodi parturissa, kun jälkikasvu erehtyi luulemaan parturitätiä korvalääkäriksi. Tai ainakin korvien lähellä operoitiin, joten oli varminta esitellä nielurisoja pää punaisena. Tuolloin huusi siis suoraa huutoa poika, mutta paria päivää aiemmin oli ollut minun vuoroni. Ei tosin parturissa, vaan kotona keskellä keittiötä. Käyräni oli nostanut vahvasti tummanpunaiselle pysäköinninvalvojalta saatu päätös tekemääni valitukseen.

Olin reilu viikko aiemmin pysäköinyt autoni kaupungintalon pihaan, ja lätkäissyt tuulilasiin näkyvälle paikalle vuorokauden pysäköintiin kaupunginkanslian ja kaupungintalon pihalla oikeuttavan erikoislupalapun. Kotiin lähtiessäni huomasin, että pysäköinninvalvoja oli muistanut minua vähemmän mukavalla muoviin kääräistyllä lärpäkkeellä, jonka nimellisarvo on suolaiset 40 euroa!

Sisuunnuin tosissani, ja rustasin hetimiten kaupungin pysäköinninvalvonnalle tiukkasävyisen reklamaation eli kunnon kirjallisen valituksen. Perustelin mielestäni täysin aukottomasti miten minua oli tässä tapauksessa kohdannut huutava vääryys, ja mikäli maailmassa olisi lainkaan oikeudenmukaisuutta jäljellä, tulisi sakko perua nöyrin anteeksipyynnöin. En tosin käyttänyt aivan edellä mainittuja sanamuotoja, mutta olin joka tapauksessa sangen tyytyväinen kirjeeni viralliseen ja tiukkaan sävyyn sitä postittaessani. Olin kuitenkin toiminut täysin lupalapun ohjeiden mukaan, joten olin mielestäni pienimuotoisen oikeusmurhan viaton uhri.

Kului alun toista viikkoa, ja pääsin kotona avaamaan kädet jännityksestä täristen päätöskirjettä. Tunnustelin ja punnitsin saapunutta kirjettä. Minkähän verran he ovat kirhekuoreen seteleitä sujauttaneet minua lepytelläkseen? Aika ohuelta se vaikutti. Kenties pienten seteleiden sijasta sisällä lymyäisikin sileä saturainen tai kaksi? Tulisikohan lisäksi vielä kukkalähetys ja nöyristelevä anteeksipyyntö sähköpostilla?

Ei tullut kukkia, anteeksipyyntöä saati seteleitä. Tuli vain päätös vastalauseeseen, jonka ratkaisuna oli yksiselitteisesti "Vastalause hylätään". Perustelut -kohdassa puolestaan todettiin tylysti, että "Ajoneuvo on pysäköity maksua suorittamatta paikalle, jonka käyttämisestä on vahvistettu maksu". Ei selityksiä, ei kannanottoa kirjoittamiini perusteisiin.

Uskomatonta! Olikohan perustelujani luettu lainkaan, ja onko ylipäätään millään perustelulla mitään merkitystä? Käytetäänköhän vuoden aikana kertyneet valitukset pysäköinninvalvonnan pikkujoulunäytelmän käsikirjoituksessa, jota sitten lappuliisat esimiehineen nauravat vedet silmissä?

Seuraava vaihtoehto olisi kaiketi mennä asian kanssa hallinto-oikeuteen. Tosin siinäkin luultavasti jäisi kakkoseksi, joten nielin olemattoman ylpeyteni, ja maksoin kirvelevät 40 euroa pysäköintisakkoa.

Jäin kuitenkin pyörittelemään asiaa mielessäni, sillä erikoislupalapussa lukee harvinaisen selvästi sen oikeuttavan pysäköintiin sekä kaupunginkanslian että kaupungintalon pihoilla. Meninkin ihmettelemään asiaa lupalappusia jakeleville virastomestareillemme. Sain vastauksen, joka selitti minun saaman sakon, mutta todisti minun toimineen täysin oikein. "Lupalappu oikeuttaa kyllä pysäköimään kaupungintalon pihalla, mutta vain talon puoleisella sivustolla, ei puiden alla. Lupalapussa tosiaan lukee kaupungintalon piha, mutta sillä tarkoitetaan siis vain toisella puolella olevia parkkipaikkoja."

Olematon alaleukani putosi, enkä saanut sitä kiinni ihmetykseltäni. Vastaus todisti aukottomasti, miten elämme yhä lähellä vanhaa kunnon Kekkoslandiaa, jossa tietyt asiat täytyy vain tietää. Pohdin itsekseni miten usein minullakin oli ollut vieraita, joille olin järjestänyt pysäköintilupalapun, ja ohjannut heidät iloisesti joko kanslian tai onnettomasti kaupungintalon parkkipaikalle. Mitenköhän monta kertaa myös vieraat olivat saaneet ikävästi yllättyä kaupungin pysäköinninvalvojan muistamisen myötä? Vai oliko jokainen onnistunut moukan tuurilla löytämään tyhjän parkkipaikan juuri siltä "oikealta puolelta" pihaa?

Toisaalta, jos tästä nyt oikein hakemalla haluaa jotain positiivista hakea, niin myöntää täytyy, että kaupungin pysäköinninvalvonta antoi minulle melko edullisesti yhdenlaisen extreme-kokemuksen. Pysäköintisakon hinnalla kun ei tee kovin kummoista jäätikkövaellusta tai laskuvarjohyppykurssia, mutta adrenaliinia se sai erittymään kertaheitolla melkoiset määrät!