174117.jpgKolme vuotta ja yhdeksän kuukautta. Karkeasti 1350 päivää. 71 kolumnia, ja vähäisempi määrä hourailuja musiikista ja liikunnasta, jotka liikuttavat minua fyysisesti ja henkisesti. Kvantitatiivinen eli määrällinen yhteenveto edellisten kotisivujeni aikaansaannoksista, joka suureksi osaksi löytyy nyt myös tähän blogiin kerättynä. Kvalitatiivisesta eli laadullisesta puolesta en sano mitään. Sen saavat arvioida muut.

 

Miksi? Miksi muutin maikkarin hellästä kotisivukodosta tänne Vuodatuksen alle? Miksi vaihdoin perinteisistä kotisivuista blogimaailmaan? Etenkin kun edellä mainittu laiska kirjoitus- ja päivitystahtini ei palvele blogien päiväkirjamaista perusolemusta.

Suurin syy on väsyminen vanhojen sivujen kohtuullisen työlääseen päivittämiseen, osin rikkinäiseen koodiin sekä ennen kaikkea kömpelöön editoriin. Lopullisen sysäyksen antaja tosin löytyy Tampereelta. Kaikki pettyneet voivat kohdistaa vihansa Nääsvilleen, jonka nimeltä mainitsematon sähköisen asioinnin asiantuntija saa toimia syntipukkina.

 

Hän peräsi jo pidempään mahdollisuutta saada sivuille rss-syöte sekä kommentointimahdollisuus. Nyt löytyy ominaisuuksia. Molemmille käsille. Kovin ylipääsemättömään vihapostitulvaan ei hänen varmasti tarvitse varautua, sillä tekstejäni tuskin on kovin moni ennenkään lukenut.

Sisältö tulee olemaan jatkossakin sitä samaa kuraa eli oman egon pönkittämistä, rankkaa itseruoskintaa tai jotain siltä väliltä. Suurin osa teksteistä tulee käsittelemään tavalla tai toisella omaa elämääni, joka rakentuu tutuista komponenteista: kuningaslaji jalkapallosta, musiikista, parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Työasiat yritän pitää erossa tältä palstalta, sillä niistä tuskin kukaan on vapaa-aikanaan kiinnostunut, kun työajallakin omien ajatusten esiin saaminen on välillä työn ja tuskan takana. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka voi julistautua profeetaksi omalla (työ)maallaan.

 

Tekstien rakenne tulee jatkossakin olemaan vanhakantaista ja aikansa elänyttä eli pääasiassa kirjoituksia tullee harvakseltaan ns. kolumnimuodossa. Vapaa ajatus ei siis lennä tällä palstalla ilman etukäteiseditointia muuta kuin kommentoijien toimesta. Ajatuksiltani olenkin siis lähempänä sukupuuttoon kuollutta, lentokyvytöntä dodoa kuin uljaasti taivaalla syöksyvää räystäspääskyä.

Verkkoon oksentajia on jo mielestäni ihan riittävästi, joten ajatukseni edellisten sivujen perustamisesta eivät ole siinä mielessä muuttuneet. Kirjoituksessa tulee aina olla jokin idea tai useampi. Toisaalta, eiväthän minun mietteeni ole juuri viimeisen viidentoista vuoden aikana muutenkaan kehittyneet. Korkeintaan koulun penkillä hankittu pintasivistys on päässyt karisemaan.

 

Juhlalliseksi avajaispuheeksi tästä ei siis oikein ollut, mutta on niitä erilaisia valtateitä ja rakennuksia avattu tylsempienkin jorinoiden avulla. Julistan siis tiedon valtatien uuden taukopaikan avatuksi. Tervetuloa, ja toivottavasti poikkeat toistekin Hornankattilalle.