344998.jpg"Whatho, whatho?". Näin saattaisi tervehtiä Bertie Wooster, mikäli tapaisimme Turun toreilla. Lienee kuitenkin epätodennäköistä törmätä 1920-luvun brittiläiseen yläluokkaan kuuluvaan fiktiiviseen hahmoon.

 

Kirjallisuuden maailmassa omiin ehdottomiin suosikkihahmoihin kuuluvat P.G. Wodehousen luomat täydellinen herrasmiespalvelija Jeeves ja hänen tomppeli isäntänsä Bertie Wooster. Romaanit ovat kerta kaikkiaan huikeita, vaikka ovatkin kohta sata vuotta vanhoja, ja kuvaavat minulle muutoin kaukaista viime vuosisadan alun brittiläistä yläluokkaa. 70-luvun puolessa välissä syntyneellä, ja lapsuutensa Lausteen lähiössä kasvaneella kun ei ole kovin kummoista sidosta reaalimaailmankaan lordeihin.

Pisteliäästi itseriittoisia naisia, selkärangattomia poikamiehiä ja pahansisuisia appiukkoja kuvaavien kirjojen ylivertaisuutta lähellä on myös Granadan 90-luvun vaihteessa tuottama "Jeeves & Wooster" -sarja, jonka roolitus on osunut täysin nappiin. Stephen Fry (Jeeves) ja Hugh Laurie (Wooster) lihallistavat fiktiiviset hahmot niin täydellisesti, että Laurie on minulle aina yhtä kuin Bertram Wooster. Siitä huolimatta, että tuoreempi ja massasuosioon noussut sarja "House" osoittaa Laurien nerokkuuden näyttelijänä täysin erilaisessa roolissa.

 

Vaikka olen siis kotoisin kaikkea muuta kuin brittiläisestä yläluokasta, on hieman hidasälyiseen lorvailija-Bertieen helppo samaistua. Elämäni on totaalisen erilaista, mutta minullekin maistuisi aika ajoin ylivertaisen herrasmiespalvelijan apu sekä huolettomat lounaat herrasmiesten Kuhnuri-klubilla.

Virheettömälle Jeevesille olisi ollut käyttöä viime päivinä. Ensi oma jälkikasvu kärsi kunnon syysflunssasta, jonka jälkeen tauti taltutti myös minun vähäisen aktiivisuuteni. Kaiken lisäksi jäin perjantaina yskiväksi yksinhuoltajaksi oman ladyni karattua Helsinkiin lääkäripäiville, joten kontrasti Bertien huolettomaan poikamieselämän toilailuihin oli sydäntä raastava.

 

Lohduttauduin loputtoman pallon pomputtamisen ja nenän pyyhkimisen jälkeen tuijottamalla illan päätteeksi vanhalta VHS-kasetilta Jeevesiä. Kuinka ollakaan, vuorossa oli jakso, jossa Bertie alkaa haikailla pienten jalkojen tepsutuksen perään! Mies joka oli vältellyt kihlauksiakin naurettavan suurella vaivalla oli yhtäkkiä ottamassa aimo harppausta vastuullisen vanhemmuuden rooliin!

Bertie sai aika ripeästi huomata minkälaisia hirmuliskoja pienet tytöt voivat olla, eikä paluu rauhallisiin Jeevesin tarjoilemiin iltawhisky-rutiineihin tuota pikaa tuntunutkaan tyhjältä ja yksinäiseltä. Minun iltaani sen sijaan kuului paljon tepsutusta, vikinää eikä lainkaan rauhallista whiskyhetkeä. Naurahdin kuivasti, sillä kysehän on kuivasta brittikomiikasta, jonka lisäksi flunssaista kurkkuani kuristi.

 

Jeevesiä saa nyt myös DVD-bokseissa, ja suosittelen lämpimästi kaikille kuivan brittihuumorin ystäville kyseisiä jo viisitoista vuotta vanhoja neronleimauksia. Sarjalla on pettämätön kyky saada hyvälle tuulelle, vaikka antaakin aihetta sille kuuluisalle kateuden mustalle peikolle nostaa rumaa päätään. Miksi minä en voi olla huoleton vapaaherra, jonka suurin murhe on vältellä yläluokan nuorten naisten kihlausyrityksiä?

Pienten jalkojen tepsutus ja loputon pallon heittely, ruoanlaitto, lukeminen, siivous ja peseminen kun tuppaavat tuntumaan näin laiskasta herrasmiehestä turhan raskailta. Eikä minulla ole edes palveluskuntaa apuna.

 

Mutta pois turha valitus ja itsesääli! Lady Jutta saapuu pian kotiin, ja myös kasvatusvastuu puolittuu. Tuolloin jää myös aikaa lorvailuun ja kaiken maailman kolumnien kirjoittamiseen.

"That´ll be all, sir?", kuten Jeeves sanoisi.