Tämä susiäiti tarjoaa poikasilleen sen sortin audiokasvatusta, että jälkeläiset pärjäävät takuuvarmasti karussa erämaassa!

Wolfmother: Dimension

”I fell down in the desert baby! I had nothing but a piece of paper. I had to write something down! And I found myself alone. Then I let go of everything. Into another dimension!” ja heti perään hävyttömän paksu sävelkulku! Minunkin on pakko kirjoittaa tämän biisin tahdissa jotain paperille!

Australiasta ponnistavat, vastikään Grammyllä palkitut, nuoret miehet ovat selkeästi velkaa 70-luvun “munarockbändeille”, kuten Led Zeppelin, mutta yhdistelevät vanhoja paloja erittäin maukkaalla tavalla. Paksut riffit, tukeva komppi ja härski kailotus yhdistettynä häpeilemättömän tarttuvaan melodiaan on resepti, jolla on ennenkin hurmattu rokkipoliiseja ympäri maailmaa.

Susiäiti asettaa nimettömän levynsä avauskappaleellaan itselleen suunnan kohti tähteyttä, ja laittaa kaltaiseni susipojan karjumaan auton ratissa suoraa kurkkua. Yksin autoa ajaessa volyymitaso nousee huomaamatta, jalka hakkaa rytmiä kytkimen vasemmalla puolella ja paukkupakkasilla kädessä olevat kintaat saavat kyytiä.

Wolfmother kuoriikin miehen päältä pois pintasivistyksen, ja yhtäkkiä ratin takana istuu Disneyn silotellun Viidakkokirjan Mowglin sijasta ehta ihmissusi. Vain täysikuu puuttuu. AAAUUUU!!!