NappisOlen aina halunnut osata soittaa kitaraa. Joskus nuoruudessa tuli vuoden verran käytyä pianotunneilla, mutta sekin harrastus jäi kun en saman tien oppinut soittamaan kuten Jerry Lee Lewis. Sisko sentään sinnitteli soittotunneilla useamman vuoden.

Laulutaitoni on samaa luokkaa mitä pianonsoittoni. Jos et tunnista laulun sanoja, on aika vaikea sanoa mitä biisiä yritän tulkita. On siis parempi, että raakun yksikseni ratin varressa, enkä missään julkisella paikalla.

Olen kerran kokeillut soittaa kaverini sähkökitaraa, mutta en saanut siitä aikaiseksi muuta kuin pari hassua plinksahdusta. Onneksi tekniikka on vihdoin tullut avuksi, ja nyt minäkin voin kokea olevani oman kodin keithrichards tai yngwiemalmsteen.

Puhun nykyään tietokoneeni näppäimistöstäni naisen nimellä. En paljasta tässä skebani nimeä, vaikka kyseessä ei varsinainen salarakas olekaan. Näppikseni on minulle kitaran korvike, ja ymmärtääkseni monen kitarasankarin todellinen rakastettu on tuo mielellään vaahterapuusta veistetty soitin. Sen rinnalla jää loppuillasta moni bändäri kakkoseksi.

Noin kaksi vuotta sitten PlayStation 2:lle julkaistiin hittipeli GuitarHero. Pelin mukana tulee kitaran muotoinen peliohjain, jonka avulla soitetaan tunnettuja rock- ja hardrock-klassikoita. Kuulostaa älyttömältä, mutta on äärimmäisen hauskaa ja addiktoivaa.

Viime kevään Assembly-messuilla esiteltiin harrastajien pelistä tekemä PC-versio, "Frets on Fire", jossa "kitaran" sijasta pelaaja soittaa kappaleita näppäimistönsä kanssa. Käsittämättömän hieno peli pyhässä yksinkertaisuudessaan! "Soita Paranoid!"

Soittaminen tapahtuu näppäilemällä vasemmalla kädellä F1, F2, F3, F4 ja F5 -näppäimiä, jotka vastaavat kitaran kaulan eri kohtia. Oikealla kädellä rämpytetään Shift-näppäintä, joka siis vastaa plektralla kitaran kielien näppäilyä. Painikkeita painetaan sitä mukaa kun näytöllä olevat "nuotit" juoksevat. Näin paperilla tai kuvaruudulta luettuna koko homma kuulostaa mielettömältä ja sangen typerältä. Peli saattaa sitä jopa ollakin, mutta eikös samaa sanota rokista ja sen soittamisesta yleensä. "Hard Rock Hallelujah!"

Huomaan nykyään katsovani näppäimistöjä tyystin eri näkökulmasta kuin ennen. Ergonomian sijasta tsekkaan heti miltä näppis tuntuu käteen soittoasennossa. Omaa kotikoneen näppäimistöäni kun ei ilmiselvästi ole suunniteltu kepitettäväksi kitaran lailla.

Indesolissa saattaisi nuoren myyjäpojan ilme venähtää, jos menisin ostamaan uutta näppistä ostoperusteena mahdollisimman hyvä soitettavuus. Leveä haara-asento, keyboard kitaran lailla lanteille, röyhkeä rock-kukon ilme, jonka jälkeen katseeni kiertää kuvitteellisen yleisön parissa. "Can´t You Here Me Knocking!"

Huomaan onnahtelevani kaupungilla kuten riffikuningas Keith Richards ikään. Korvien nappikuulokkeissa raikuu rock, ja sormeni tavoittelevat kuvitteellisen kitaran vartta. Toistaiseksi en ole kiivennyt samaan valtiopäämiessarjaan mitä rock-keisari Richards ja presidentti Kekkonen, joten myös Hansakorttelin jukkapalmut ovat saaneet olla rauhassa.

Todellinen kolmen soinnun kuningas päättää keikkansa kitaran murjomiseen. Oman skeban tuhoaminen biisin päätteeksi on sekin vielä tekemättä. Olen tosin yrittänyt uhmakkaasti soittaa näppistä selän takana jimihendrixin tyyliin. Huonolla menestyksellä. Mahtaisikohan työpaikan koneen musta Logitech taipua revityksiini paremmin...

Teemu Brunila kirjoitti viikonloppuna Turun Sanomien kolumnissaan taiteilijoista, erikoistumisesta ja itsensä toteuttamisesta yhdellä alalla. Hän kritisoi jokapaikanhöyliä, ja lopetteli tekstiään sanoilla "…tämän keskinkertaisen kolumnin kirjoittaminen katkaisi erittäin lupaavan sävellystuokion". Ymmärrän Brunilaa, sillä nyt minunkin mieleni polttelee näppäimistön varteen, vaikka vain muiden säveltämien mestariteosten pariin.

Jotta jokainen teistä saisi paremmin kiinni siitä auvoisuudesta mitä vaikean kitaransoiton tekeminen helpoksi ja vaivattomaksi on saanut minussa aikaan, suosittelen vilkaisemaan alla olevan pätkän Yngwie Malmsteenin kitaratunnista.

Dubatussa ääniraidassa ei tietenkään ole itse Ruotsin kitaravelho, mutta ymmärtänette hänen sorminäppäryytensä jälkeen miksi pelissä ei ole soitettavana yhtään herran omaa kappaletta.