Tätä kuunnellessa pyörii reilu 2 ½ -vuotias poikani lattialla rämpyttäen omaa Nalle Puh –kitaraansa kuin parempikin punk-kitaristi. Musiikin vaikutus on kiistaton.

Billy Talent: Billy Talent

Nämä kanadanihmeet kävivät rääkymässä kesällä Ruissalossa. Onneksi olin paikalla, sillä kyseessä oli kesän kovin keikka omalla lahjomattomalla ja sangen subjektiivisella wannabe-kriitikon mittarillani mitattuna. Bändi ei voi olla läpeensä paha jos se tietää Toronto Maple Leafsin maalivahdin olevan suomalainen.

Billy Talent ei vakuuta nimikkolevyn ensikuuntelulla. Ensivaikutelmani oli etenkin solisti Benjamin Kowalewichin osalta tyly ja tyrmäävä; kaveri ei osaa laulaa. Ensivaikutelmani oli väärä.

Bändi runttaa biisit läpi emocoren parhain perustein. Soitto on väkevää ja siitä löytyy etenkin kuulokkeilla kuunneltuna mukavia pikku koukkuja. Tämä tosin on turhaa hifistelyä, sillä loppujen lopuksi kyse on vain räyhäkkäästä, kenties kiukkua ja ärtymystäkin pursuavasta musiikista. Puhtaasta asiasta.

Billy Talentin albumi aukeaa kuten hyvät levyt yleensäkin, ajalla. Musiikki vaatii tosin tietynlaisen aggression tunteen ennen kuin se alkaa potkia persuuksille. Mutta porttien auetessa edessä onkin nautinnon taivas.

Tässä kehumani levyn hankinta jäi minulta Ruisrockin keikasta huolimatta loppukesään. Onneksi eksyin Anttilan alehyllylle. Kerrankin Kodin Anttilasta tarttui taskuun jotain itseä ilahduttavaa.

Tsekkaa levyn suurin hitti, ja itseänikin ihastuttanut "Try Honesty".

Linkit:


Billy Talent: Billy Talent