Sain ystävältäni muovikassillisen viime vuoden Rumba-lehtiä. Kyseessä on käsittääkseni Suomen uskottavin musiikkilehti, ja vuoden 2007 vuoden musiikkimedia. Sama lehti myös mainostaa olleensa Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984.

Olin muutaman vuoden Rumban tilaaja, ja kaikin puolin onnellinen asiakas. Mähisin tyytyväisenä tiiviimmin ”inessä skenessä”, ja tiesin missä musiikkimaailmassa milloinkin mentiin. Parin vuoden tilaamattomuuden jälkeen olen pudonnut kelkasta pahemman kerran, joten vuoden lehtien pläräys johdatti minut lähemmäs kuuminta hottia, tai mikä ikinä tänä päivänä sitten onkaan oikea tapa ilmoittaa olevansa trenditietoinen.

Vuoden lehtien lukeminen marssitahtivauhtia antaa kummasti perspektiiviä journalistiseen sisältöön. Sen sijaan, että odottaa vesi kielellä kahden viikon välein ilmestyvän aviisin jokaista numeroa, pakottaa pöydällä makaava läjä neurootikon käymään lehdet läpi mentaalisen metronomin nakuttamaan tahtiin. Yksittäiset jutut hämärtyvät, ja musiikkimedian mieleen piirtämä iso kuva alkaa hahmottua uuteen muotoon.

Musiikkilehdet ovat erikoinen sekoitus faniutta, itseriittoisuutta ja omahyväisyyttä. En lähde sen enempää ruotimaan lehdissä levyjään puffaavia ja mukanokkeluuksia laukovia muusikoita. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota näppäimistön ja tuolin välissä tekstiä tuottaviin toimittajiin.

Rumbaan vuosikaudet kirjoittanut toimittaja Samuli Knuuti on oiva sanan säilän käyttäjä. Pidän miehen elävästä tavasta kirjoittaa, mutta en ilmiselvästi ole ainoa. Knuutin asema lehdessä on niin vahva, että jopa Rumban toinen toimittaja viittaa omassa kolumnissaan ikonin aiemmin julkaistuun kirjoitukseen.

Kyseinen kolumni on mielestäni oiva osoitus siitä, miten musiikkilehden toimittajat tuntuvat kirjoittavan tekstejään pienelle piirille, lähes toinen toisiaan varten. Omassa mediassaan musiikin äärimmäisen vakavasti ottavat voivat siten sukeutua omaan ylemmyydentunteeseen ajatellen, että minä olen oikeassa ja muut väärässä. Minä kuuntelen ”hyvää” ja ”oikeaa” musiikkia, ja ne jotka eivät ymmärrä olla kanssani samaa mieltä voivat painua helvettiin. Tai mihin ikinä ne vääränlaista musiikkia diggailevat trendiperseet halutaan kulloinkin toivottaa.

Tiedän ontuvani tasaista vauhtia kohti keski-ikäisyyttä. Tiedän myös tämän tekstin olevan keski-ikäistyvän miehen tympeää käninää. Parasta tilanteessa onkin se, että tämä on minun mediani, jossa voin halutessani viitata vaikka omiin teksteihini. Kuten teenkin.

Linkit:


Rumba