Olipa kerran elamaOlipa kerran elämä on minulle rakas animaatiosarja 80-luvulta. Sitä katsomalla tuli ihmisen biologia hauskalla ja viihdyttävällä tavalla tutuksi.

Tyypillisenä asiasta itse innostuneena isänä ostin koko sarjan dvd-boksina jälkikasvulle jo jouluna 2005. Poika oli tuolloin täyttänyt juuri vuoden. Isin tekemää, kuten Patrik sarjaa kutsuu, on katsottu antaumuksella viimeiset kaksi vuotta.

Yksi pojan suosikkijaksoista on munuaisten toimintaa esittelevä puolituntinen. Munuaisten tehtävä poistaa kuona-aineet verestä on tullut tutuksi. Nefroneissa on ”vuoristoratoja”, joissa punasolut käyvät puhdistautumassa kiitäen kärryissä niin kovaa vauhtia, että pintaan pinttynyt lika irtoaa. ”Kalastusalusten” merimiehet puolestaan onkivat talteen alkuvirtsasta kaiken kehon tarvitseman sokerin ynnä muun tarpeellisen. Samassa yhteydessä käy ilmi miten punasolut virtsassa ovat elimistön kannalta huolestuttava merkki, tai miten tuskalliset munuaiskivet voivat synnyttää munuaisissa melkoisen myrskyn.

Kotona poika leikkii miekalla, ja huutaa olevansa joko valkosolu tai vasta-aine. Biologian tunneilta lintsanneille muistutukseksi, että erilaiset valkosolut ovat kehon terveyspoliiseja, jotka tuhoavat bakteereita ja viruksia. Animaatiosarjassa valkosolut on kuvattu mm. pamppu kädessä partioivina poliiseina, ja vasta-aineiden armeija puolestaan taistelee taudinaiheuttajia vastaan miekkailemalla vanhojen ritarielokuvien tapaan. Väistö, hämäys ja sivallus!

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Eikä kehu turhia. Tunnistan itseni suomalaiseksi, mutta nyt tunnen tarvetta ylpeillä juuri kolme vuotta täyttäneen jälkikasvun sanomisilla.

Tehtävänäni on viedä poika aamuisin päiväkotiin. Ihastelimme tänään toisen lapsen saappaita, joissa oli komeita liikennemerkkien kuvia. Epelini tunnisti merkkejä yllättävän hyvin, ja katsoessamme saappaan kyljessä olleiden liikennevalojen kuvaa, totesi hän autoa saavan ajaa kun valo vaihtuu vihreäksi. Tämän jälkeen poika johti ajatustaan autoista pääsevään pakokaasuun, ja niiden myrkyllisiin aineisiin:

Autosta tulee pakokaasuja. Pakokaasut ovat pahoja. Niissä on myrkyllisiä aineita, jotka menevät solun tumaan. Siellä myrkylliset aineet tekevät kromosomille haavoja. Entsyymit hajottavat myrkylliset aineet.

Minä ja vaimoni olemme tietysti ylpeitä pikkuveijarista. Vaikka hän vielä mieltääkin ympäristömyrkyt kehon sisällä solujen tumaan jyristäviksi panssarivaunuiksi, ja hajottajaentsyymit pieniksi jakoavain kädessä juokseviksi ukkeleiksi, tietää hän jo biologiasta enemmän kuin moni peruskoulun päättäjäisissä pullo kädessä örveltävä.

Tulevaisuudenkuva on hahmottunut ainakin paremman puoliskoni mielessä selväksi. Sen verran täytyy suitsia vaimon intoa ohjata jälkikasvua ammatinvalinnassa, ettei Patrikin joululahjapaketista ilmesty lääketieteellisen pääsykoekirjoja, kuten erään Jutan kurssikaverin tapauksessa aikanaan.

Linkit:


Olipa kerran elämä