"[Craig Finn] not only has a commanding, rousing voice but he also says something worth hearing, displaying gifts for both scope and depth that are all too rare in contemporary rock — indie or mainstream." - Scott Plagenhoff, Pitchfork Media.

The Hold Steady: Boys and Girls in America

Herra Plagenhoff vie lausunnollaan jalat suusta. Sanoitusten sijasta ensimmäiseksi minuun tosin vetosi yhtyeen vahva ja omaperäinen soitanto, vaikka musiikki tuntuukin koostuvan kaikista klassisen rockin tunnuspiirteistä. Mukana on ehtaa munarockia, herkistelyä, oivia stemmoja ja sooloja. The Hold Steadyn yhteydessä on helppo todeta solistin tulkinnan olevan yhtyeen kantava voima, vaikka Craig Finnin ulkonäkö ei kansainvälisen seksisymbolin standardeja täytäkään.

Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että kiitellyt sanoitukset ovat kovin periamerikkalaisia. Opiskelijoiden huumekokeilut, seksuaalisuus ja katolisen uskon ristipaineissa painiminen kun ovat kaikkien teinielokuvien perustavaraa. Täällä maallistuneessa Pohjolassa saattaisi sanoituksien suhteen hengenheimolaisuutta löytyä lähinnä oman uskonsa ja identiteettinsä kanssa kamppailevien maahanmuuttajanuorten parista.

”She was a really cool kisser and she wasn't all that strict of a Christian.
She was a damn good dancer but she wasn't all that great of a girlfriend.”

Mikä on hyvän levyn merkki? Yksi mittari on pohtia minkä kappaleen nostaisi singleksi. The Hold Steadyn Boys and Girls in America on tasaisen vahva levy, ja omasta mielestäni täynnä hittejä. En siis päädy suosittelemaan yhtä ainoaa kappaletta, vaan koko levyä.

Toisaalta, marketeissa ja messuillakin tarjotaan näytteitä, vaikka konsulenttien mukaan koko einessarja on täynnä huikeita makuelämyksiä. Alla siis yksi maistiainen erinomaiselta levyltä. Biisin nimi on Chips Ahoy. Volyymit kaakkoon!


Kiitokset levyyn tutustuttaneelle ja konsulenttina toimineelle tarkastuspäällikölle.


Linkit:


The Hold Steady


The Hold Steady - Wikipedia