En tiedä mistä nyt tuulee, mutta suomirockin puristien ikuinen suosikki ja runotyttöjen päiväunien kohde kolahti ja kovaa. Sarjassamme musiikkia maailman turuilta ja toreilta, esittelyssä Tornion ylpeys:

CMX: Isohaara

Itselleni tämä progea, äkkiväärää punkia, metallia, melankoliaa ja monimielisiä sanoituksia kylvävä bändi on aina ollut enemmän tai vähemmän outo lintu. En ole oikein koskaan syttynyt yhtyeelle, vaikka todistamani live-esiintymiset ovat aina vakuuttavia olleetkin. Kenties ne A.W.Yrjänän shamanistiset lausunnot ja liika syvällisyys ovat aiheuttaneet jonkinlaisen allergisen reaktion.

Tiedä sitten häntä olenko nyt kehittänyt itselleni jonkinlaisen immuniteetin, ovatko IgE-vasta-aineet rauhoittuneet vai olenko vain vanhentunut ja muuttunut suvaitsevammaksi. Joka tapauksessa kaivoin levyhyllystä CMX:n parhailla ryyditetyn Isohaara-levyn, ja jumitin pahasti kuuntelemaan jykevää soitantoa ja jopa niitä paljon pähkittyjä sanoituksia.

Eihän niistä sanoituksista mitään selvää saa. Ei hyvällä tahdollakaan. Ja kenties juuri siksi niitä ovat kaiken maailman humanistit tutkineet graduissaan asti. Edellisessä lauseessa paljastan sen kulttuurivihamielisyyden, mikä tällaisessa luonnontieteellisen taustan omaavassa ymmärtämättömässä ihmisessä lymyää. Ilmiselvästi kulttuuripääkaupungin kasvatti.

Olisin mielelläni laittanut tähän maistiaiseksi mielestäni levyn parhaan kappaleen Pohjoista leveyttä, mutta en löytänyt siitä minkäänlaista videotaltiointia vaikka se levyn ensimmäinen single aikanaan olikin. Otetaan siis esimerkki levyn nimibiisistä Isohaara festarirasitteiden kera. Kuulokkeet korville!