"Lehtosen onneksi IS-tähtiä ei enää jaeta futiksessa. Iltalehdeltä voi kyllä lampaanperseitä irrota."Karhuherra, 4.5.2008

TPS-InterOli aivan pakko odottaa pari päivää ennen kuin palasin pohtimaan sunnuntaista TPS–Inter -ottelua. Vaikka välitön palaute on erityisesti urheilijoille, ja pienille lapsille, suositeltavaa, ei teksti olisi ollut perheen pienimmille sopivaa luettavaa. Hornankattilahan on tunnetusti koko perheen blogi.

0-4 Interille. Kaiken lisäksi lukemat mairittelevat lähes 9000 hengen yleisölle isäntinä esiintynyttä TPS:aa. Adjektiivien keksiminen olisi helppoa. Alistunut, aneeminen, ankea… Ja nyt mennään vasta aakkosten ensimmäisessä kirjaimessa.

Jarno Auremaa oli aikanaan silmätikkuni TPS:n jalkapallojoukkueessa. Nyt kun mies on tietääkseni vaihtanut veikkausliigapelaamisen divarifutikseen ja sosiaalilentopalloon, on joukkueessa kaksi muuta mörhöä, joihin kykloopinkatseeni kohdistuu. Antti Hakala, jonka saldo kärkimieheksi on luvattoman heikko, sekä Ville Lehtonen, jonka avut topparina tuntuvat jäävän lähes kaksimetriseen varteen.

Puolustuksen ei pitäisi olla TPS:n ongelma. Vaikka valmentaja Kuusela käyttäisi minkälaista liverpoolmaista rotaatiota, pitäisi takalinjoille riittää kelvollisia pelimiehiä. Kulmakarvani kohosivat siis syystä, kun Kuusela marssitti Lehtosen kentälle Kikon topparipariksi. Topparina ehdottomasti parhaimmillaan oleva Jallu Heinikangas oli siirretty laitapakiksi, ja toisella puolella huseerasi Urmas Rooba. Laitapakkina normaalisti pelaava Janne Vellamo sen sijaan hortoili eksyneen näköisenä keskikentällä. Joukko teuraaksi talutettavia uhrilampaita.

Hermoni menivät siinä vaiheessa, kun Inter oli rankaissut isäntiä kahdella maalilla, ja herra Lehtonen oli todistanut molempia maaleja aitiopaikalta. "Hyvä Lehtonen! Ei se 16-vuotiaana tehty Metzin reissu voi olla meriitti enää tänä päivänä." kommentoin kovaan ääneen menneen viikon turhaumia purkaen.

Ystäväni puolestaan arvosteli Hakalaa reippain sanoin. Edessämme istunut nainen kääntyi, ja totesi olevan hänen äitinsä. Epäselväksi jäi, oliko hän Lehtosen vai Hakalan klaanin ylpeä jäsen. Loukattu äiti ei kuitenkaan tullut toisella puoliajalla istumaan välittömään läheisyyteemme. Syyttömiä me pojan surkeaan esitykseen olimme. Totuus tekee kipeää.

TPS:n kompastuskivi on hyökkäys. Joukkueelta puuttuu kunnon ykköstykki. Armand One vaikutti kentällä lönkytellessään siltä, että talven aikana hävinneet kilot olisivat ilmestyneet takaisin. "15 maalia on fakta", alkoi tuntua irvokkaalta vitsiltä. Antti Hakala sen sijaan on jo katsottu kortti, ja ystäväni mukaan pelkkä patakakkonen. Sorsahai ei ymmärtääkseni ole kovin monessa korttipelissäkään varsinainen voiton avain.

Kenties olisi pitänyt jättää tämäkin teksti kirjoittamatta. Adrenaliini virtaa taas turhan väkevänä veren seassa, ja ketutus on palannut sunnuntai-illan tasolle. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja kaivaa. Eihän mikään ole niin vanhaa kuin eilisen uutinen.

Onko sitten pakko möykätä asiasta netissä? On. Sanomisen pakko kun ajaa sisällön edelle niin monella muullakin kolumnistilla ja liigavarpaalla.