Alla olevan lukeminen saattaa aiheuttaa pahoinvointia

Tässä on nyt reilu viikko pidetty lähes täydellistä radiohiljaisuutta verkkomaailmassa. Blogosfääri on saanut olla yhdeltä peikolta rauhassa ja Hornankattilallakin on ollut ymmärrettävästi hiljaista. Syy on ollut inhimillinen.

Viime tiistai syöpyi mieleen päivänä, jota en halua kokea heti uudestaan. Useimmat meistä tietävät sen epämääräisen kuvotuksen tunteen, jolla mahatauti ilmoittelee tulostaan. Mietit töissä olisiko tästä parempi lähteä kotia kohden vai sinnitellä päivä loppuun. Mahaa vääntää ja kääntää, oksettaakin hieman. Vilunväristykset valtaavat kehon kun kuume tekee tuloaan ja yhtäkkiä kaikki voima tuntuu häviävän pyörää polkevan herkulesmaisista reisistä. Riippuen rytmistä, on hetken päästä todella kova kiire.

Jälkikasvu oli kuitenkin pakko hakea ensin päiväkodista, sillä parempi puolisko päivysti Murphyn lain mukaisesti juuri sinä iltana puolille öin asti. Harvemmin on reilu kolmen kilometrin pyöräily töistä päiväkodille vienyt puolta tuntia. Päiväkodilla olin hiljaista poikaa, kaappasin vain pojan mukaani ja horjuin takaisin pyörän sarviin.

Poikakin taisi tiedostaa isän olevan nyt sen verran huonossa hapessa, että päiväkotikuulumiset ja pyörämatkaan kuuluvan lukemattomat kysymykset jäivät kysymättä ja kertomatta. Kotiin päästyäni istutin epelin television ääreen, laitoin dvd:n pyörimään ja vajosin vapisten sängyn pohjalle. Kuumeinen vintti pimeni sitä mukaa mitä pahoinvointi antoi myöden. Pikkuritari taisi katsoa sinä iltana Olipa kerran keksijää reilut viisi tuntia.

Keskiviikko-aamuna poika lähti päiväkotiin kerrankin hyvän ruokahalun omaavana, ja minä jäin pyörimään tuskaisena sänkyyn. Pahoinvointi ja kuume kun olivat saaneet rintamalinjaa tukemaan jykevän nivelsäryn.

Minulla on tapana lykätä suureen posliinipuhelimeen puhumista viimeiseen asti. Inhoan yli kaiken oksentamista, vaikka se oloa helpottaisikin. Siinä sängyssä pyöriessäni aloin olla varma siitä, että mikäli siirryn vessan puolelle suosiolla norjaa puhumaan, repeää ruokatorveni takuuvarmasti. Sairaan päässä liikkuu sangen väkeviä ja eläviä mielikuvia.

Ei siinä mikään auttanut. Könysin vaivalloisesti vessan puolelle, ja yökin kymmenisen minuuttia edellisen päivän kananuudeleita pieninä tuskallisina kökkäreinä. Koko mies taipuu kaarelle kerran, toisen ja kolmannenkin. Kramppien ravisuttaessa kroppaa löytyy siitä yllättävän paljon voimaa, vaikka vähäiset lihakset huutavat hoosiannaa ja keuhkot happea.

Naamaa ja suutani huuhdellessa soi ovikello. Soi toisenkin kerran. Horjuin avaamaan oven palovaroitinta tarkastamaan tulleille huoltomiehille. ”Olen sairas” – kaksi sanaa ja kaikkea muuta kuin edustuskelpoinen habitukseni riitti herroille. Uusi palovaroitin oli porattu kattoon kolmessa minuutissa ja miehet poistuneet asunnosta. Jostain kumman syystä heillä ei ollut tarvetta jäädä rupattelemaan kanssani.

Palasin perjantaina töihin. Olo oli heikko reilun parin vuorokauden lähes täydellisen paaston ja puhdistautumisriitin jälkeen, mutta muutoin olin jo kunnossa. Mahatauti on raju, mutta usein onneksi melko lyhytkestoinen tauti.

Ennen vanhemmuutta en sairastanut mahatautia varmaan viiteentoista vuoteen. Nyt olen saanut kokea näitä elämyksiä neljä kertaa viimeisen parin vuoden aikana. Biisonin vastustuskyvyn omaava vaimoni sen sijaan on selvinnyt terveyskeskustyöstä ja vanhemmuudesta huolimatta ilmiömäisen terveenä.

Toivottavasti jälkikasvu on saanut omien konttorirottageenieni lisäksi myös hieman niitä biisoningeenejä immuniteettia vahvistamaan.

Linkit:
Olipa kerran keksijä