”Neljä vuotta sitten katseeni kiinnittyi pelimiesten näyttäviin frisyyreihin. Huomioni suuntautuu tälläkin kertaa epäolennaisuuksiin.”

Jääkiekkoilijat kasvavat perinteisesti useamman sentin pituutta lentäessään Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Massaakin lennon aikana saadaan rutkasti, joten ilmeisesti lentoyhtiöiden murkinat ovat valtamerten ylittävillä lennoilla eri luokkaa mitä maanosan sisäisillä. Lento rapakon poikki tänne vanhalle mantereelle sen sijaan kutistaa kummasti. En tiedä mitä mystistä urheilijoille tapahtuu Euroopan ilmatilassa.

Arvaaja (IS Veikkaaja) julkaisi jalkapallon EM-kisojen alla muhkean kisaliitteen. Mahtavan Saksan jalkapalloa esittelevän mainion Germaani ei ole Armani -jutun lisäksi kisapaketti esitteli mm. kaikki joukkueet, ja jokaisen pelaajan strategiset mitat. Kotikatsomon Eino Makusena kiinnitin huomiota tietysti niihin.

Haluaisin ajatella, että jalkapallo on jääkiekkoa tasa-arvoisempi laji. Suosioerosta ei kannata edes kirjoittaa. Taitotaso on takuuvarmasti kaikilla jääkiekkoa ja jalkapalloa ammatikseen pelaavilla korkea, mutta kokoerot ovat vihreän veran huippujen kesken aivan eri luokkaa.

Jääkiekkojoukkueista ei tänä päivänä juuri löydy alle 180-senttisiä pelimiehiä. Poikkeukset muistetaan aina mainita jonkin sortin selviytymistarinoina ja luonnonihmeinä. Euroopan parhaiden jalkapallomaajoukkueiden riveissä sen sijaan vipeltää lukuisia 170-senttisistä väkkäriä, mutta myös yli kaksimetrisiä korstoja.

Kiinnitin huomiota useampaan voittajasuosikkijoukkueeseen, joista löytyy hyvin erikokoisia pelimiehiä. Hollantilaiset pelasivat erittäin vakuuttavasti avausottelussaan Italiaa vastaan, ja Oranjen pelin sielu oli taas kerran vain 170-senttinen Wesley Snejder. Italian hyökkäyspäässä pelkoa puolestaan herättävät samanpituinen Antonio Di Natale sekä lähes kaksimetrinen Luca Toni. Saapasmaan majakka ja perävaunu.

Mestarisuosikkiani Saksaa on perinteisesti totuttu pitämään fyysisesti vahvana koneena. Neljännesvuosisata sitten Saksanmaan peliä pyöritti huikeat tunkkireidet omannut Karl-Heinz Rummenigge, ja tänä päivänä Saksan pelin sielu on härkämäinen, 190-senttinen Michael Ballack. Silti germaaneista eniten peliminuutteja mm. kahden vuoden takaisissa MM-kisoissa keräsi nytkin Saksan oikeata laitaa hallitseva 62-kiloinen ja 170-senttinen Philip Lahm. Takuuvarma puolustaja, jonka nousut ja keskitykset ovat huippuvaarallisia.

Ranskan peliä rytmittää kaksi taskukokoista taituria. Päättyneellä kaudella Bundesliigan parhaana pelaajana palkittu Franck Ribery on hintelä laituri, mutta samalla jumalattoman taitava, nopea ja huikean pelisilmän omaava kovanaama. Varsinainen Ranskan Hackmanin paistinpannu on silti keskikentän ankkurimiehenä palloja riistävä Claude Makelele. Pienikokoinen terrieri on todella ikävä vastustaja, joka tasapainottaa joukkueen peliä, syöttää pallon huikealla prosentilla omille sekä vetää tarvittaessa häikäilemättömän kovaa sukille.

Espanjan keskikenttäpeliä puolestaan pyörittävät samaan nyrkillä tapettavien kategoriaan kuuluvat Andres Iniesta, David Silva ja Xavi. Kaikki kolme alle 171-senttisiä vinkuheiniä, jotka painavat yhteensä vähemmän kuin pari NHL:n voimalaituria.

Kenties jalkapallokentällä tarvitaan siis jotain muutakin kuin kokoa, näköä ja raakaa voimaa? Lohdullinen ajatus tällaiselle kärpässarjan wannabe-futaajalle.

 

Linkit:


EM-kisat (englanniksi)