Pohdinta ja pähkintä“I love the smell of napalm in the morning.” – everstiluutnantti Bill Kilgore, Ilmestyskirja. Nyt

Hajut, maut ja äänet voivat viedä salamannopeasti mielen mennessään. Tuttu ääni tai tuoksu, ja ajatus siirtyy hetkessä vuosien taakse. Minä kuulin kotona armeijan äänen. En viittaa vaimoon, joka pyysi imuroimaan.

Olen onnekseni saanut elää ja kasvaa rauhan aikana, ja käsitykseni sodasta ja taisteluista on muotoutunut lähinnä television ja historiankirjojen muokkaamana. Toisin kuin osan uussuomalaisten kohdalla, minun unissani ei juuri kuulu pommikonelaivueiden jyrinä ja ilmatorjuntatykkien jyske.

Puolustusvoimien tarjoamasta elämysmatkasta eli astumisestani armeijan harmaisiin tulee tammikuussa täyteen 14 vuotta. Reservissä aika kuluu häkellyttävän nopeasti. En ole päässyt/joutunut (lukija saa valita mieleisensä vaihtoehdon) kertaakaan kertausharjoituksiin. Ilmeisesti tornifirmassa katsottiin, että olen täysinoppinut nurmipora ja tykinruokakandidaatti. Mahtaisikohan sitä enää edes osata kasata rynnäkkökivääriä?

Siirryin pari iltaa sitten hetkessä armeijatunnelmiin levyhyllyni yllättäessä minut. Sujautin stereoihin Pearl Jamin harvinaisuuksia sisältävän Lost Dogs -tupla-albumin. Levy pyöri kaikessa rauhassa taustalla leikkiessäni itse jälkikasvun kanssa legoilla. ”Täältä tulee palomies, joka ottaa paloautosta esiin mahtavat vesiletkut ja suihkuttaa tulipalon sammuksiin.” Yhtäkkiä, ilman erillisvaroitusta kaiuttimista kajahti ilmoille levyn kuudes raita, Alone.

Olin saman tien Puolustusvoimien bussissa matkalla sunnuntai-iltana kohti pimeää Säkylää. Kyseinen kappale on minulle yhtä kuin armeijan ääni. Käskyt, komennot ja huudot tyyliin ”aSEnto!”, ”lEpo!” tai ”tAAkse pOIstu!” eivät siirrä minua Säkylänharjulle, vaan kyseinen Pearl Jamin vähemmän tunnettu helmi. Kappale taisi pauhata korvalappustereoissa melko usein. Tunneskaalallakin liikuttiin tuolloin aika ääripäissä.

Yksin jääneestä miehestä kertova kappale on hieno, mutta perin synkkä. Toisaalta, eivät ne armeija-aikana muistiin raapustetut merkinnätkään ole siitä valoisimmasta päästä. Keskellä yötä märässä poterossa kirjoitettu teksti ei syystä tai toisesta muodostunut hilpeäksi kuvaukseksi taaksejääneen päivän telminnästä metsän siimeksessä. Voimasanat valuivat suusta paperille asti.

Traditionaalisempia armeijan ääniä on kuultavissa kotikaupungissani huomenna, itsenäisyyspäivänä. Turku on saanut kunnian isännöidä lauantaina Puolustusvoimien 90-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän valtakunnallista paraatia. Kaupungin kadut täyttyvät suuren maailman tyyliin terävästi marssivista varusmiehistä ja näyttävistä panssariajoneuvoista, taivaan sinessä lentää ujeltavat Hornetit ja helikopterit, ja Aurajoen rannassa on ihmeteltävänä miinalaivaa sekä ohjusvenettä. Äänimaailma täyttyy jyrinästä ja pärinästä.

Ajattelin viedä jälkikasvun aistielämysmatkalle jokirantaan paraatia katsomaan. Hänelle ne ovat armeijan ääniä. Minun henkilökohtainen armeijan ääneni on toisenlainen, ole hyvä:



Hyvää 90-vuotisjuhlaa Suomen Puolustusvoimat, ja rauhallista itsenäisyyspäivää Suomi!

Linkit:
Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Turussa