Pohdinta ja pähkintä Kirja-alesta voi löytää unohtuneen ystävän.

Nyt olisi muodikasta pohtia maailman messiasta ja kansainvälisen yhteisön kruunaamatonta kuningasta, presidentti Barack Obamaa. En tee sitä. Keskityn parhaimman nosteensa menettäneeseen saksalaiseen sarjakuvataiteilijaan.

Päädyin kirja-aleen ystäväni innoittamana. Ajattelin täydentäväni kotikokoelmaani suomalaisen sarjakuvakyvyn, Fingerporin vinksahtanutta maailmaa kuvaavan Pertti Jarlan albumilla.

Heimo Vesan ja Rivo-Riitan parissa Fingerporin kaduilla kulkevat Mustanaamio, Hämähäkkimies, Mannerheim ja moni muu lähinnä fiktiiviseltä tuntuva hahmo. Jarlan stripit leikittelevät kielellä, ovat absurdeja ja usein osaa jopa loukkaavia. Yksinkertaisesti loistavia.

Heräteostokseni ei silti kohdistunut Fingerpori-kokoelmaan, vaan löysin kirjahyllyyni vastaavasti osan irvokkaana pitämää huumorisarjakuvaa. Ostin näet Ralf Königin Itämaiden taikurin.

Mikäli saksalaisen Königin nimi ei sano sinulle mitään, suosittelen kirmaamaan siltä istumalta kirjastoon aarteita etsimään. Herra on näet nimensä mukaisesti eräs humoristien kuninkaista.

Oivaltavasti ja oivallisesti etenkin parisuhteiden vaikeuksista kertovissa tarinoissa on näkyvästi mukana eräs taiteilijan persoonaan liittyvä vivahde, joka jätettäköön kunkin selvitettäväksi. Huoli pois, isonenäisistä ihmisistä kertovat tarinat eivät ole väkivaltaisia.

Törmäsin Königin kertomuksiin opiskeluaikanani, jolloin taiteilija oli jo läpimurtonsa tehnyt. Muistaakseni albumista Vapautunut mies oli juuri tehty Saksassa valtavat katsojamäärät kerännyt hittielokuva, joten mies oli kuuminta hottia.

Naurettuani erästä ystävältäni lainaamaa albumia vedet silmissä, kävin nopeasti läpi kirjastossa olleen Königin tarjonnan. Niiden lukemisen jälkeen tuskastuin odottelemaan miehen uutta tuotantoa, ja innostuin Juba Tuomolan Viivistä & Wagnerista tuhansien muiden suomalaisten lailla.

Niinpä Königin minulle tuntemattoman albumin löytäminen kirja-alen pinojen ääreltä oli kuin vanhan ystävän jälleennäkeminen. Kirja oli kerrassaan pakko hankkia. Nuoruuden innostus palasi mieliin kuten pari vuotta sitten Gary Larsonin The Far Siden kohdalla.

Komedia on tunnetusti teatteritaiteen vaikein muoto, ja sarjakuva tänä päivänä vakavasti otettavaa taidetta. Parasta taidetta on silti se, joka ei ota itseään liian vakavasti. Kuten Ralf König.

Toivottavasti tämän ymmärtää myös politiikasta taidetta paraikaa tekevä Barack Obama. Edellisen presidentin teatteri kun lipsui turhan usein tahattoman komedian puolelle. Aikamoisen albumin saisi siitäkin.

Linkit:
Fingerpori
Ralf König
Viivi & Wagner
The Far Side