Urheilu ja vapaa-aika"Se on ihan fifty-sixty miten käy."Matti Nykänen

Turun Sanomien mukaan vuoden 2008 katsotuin television urheilulähetys Suomessa ei liittynyt olympialaisiin tai edes jalkapallon EM-kisoihin. Niiden sijaan yli 1,44 miljoonaa suomalaista kerääntyi loppiaisena todistamaan Janne Ahosen viidettä mäkiviikon voittoa Bis... Bisch... Bischofshofenissa. Pubivisaan sopiva knoppikysymys, sanoisin. Aina osakilpailun oikeinkirjoitusta myöten.

Itselle mäkiviikko linkittyy aina jo edesmenneen mummini syntymäpäiviin. Auton keula suunnattiin tammikuun ensimmäinen päivä kohti Karjaata, ja mummin olohuoneessa tuijotettiin poikkeuksetta silmä kovana mäkikotkien menestystä. Onko Jari Puikkonen iskussa? Lentääkö Nykäsen Matti? Vai onko DDR:n Jens Weissflog sittenkin ylitsepääsemättömän hyvä?

En tiedä missä määrin vuoden ensimmäinen automatka vaikutti vanhempieni mahdollisuuksiin juhlistaa uutta vuotta suomalaiskansallisin menoin. Omiin papattien paukutteluuni se ei juuri vaikuttanut, ja muistaakseni isäkin nautti omista paukuistaan.

Tänä päivänä anorektisten adrenaliiniaddiktien mäkihyppy ei jaksa kiinnostaa. Harri Ollin lausunnot ja ylinopeussakot ovat sangen aneemisia verrattuna mäki-Matin tempauksiin. Tai kuten Matti asian ilmaisi: "Mulla on karismaa!"

Selostajatkin ovat muuttuneet. Enää heitä ei katoa päiväkausiksi teille tietymättömille, kuten Kukkosen Anssi aikanaan. Hyppyjen pituudetkin lausutaan metreinä, eivät medreinä. Onko jotain oleellista menetetty peruuttamattomasti?

Mäkihyppy ei tunnu enää tarjoavan itselle jännitettävää. Ei kiinnosta, ei napostele. Mutta mikäli mäkihyppyä vietäisiin japanilaisten kieli poskessa ideoimaan tandemhyppyjen suuntaan, nauliintuisin ainakin itse television ääreen mäkiviikon osakilpailujen aikaan.

Ainakin itseäni räsynukkehyppääjien loikat naurattivat. Suomea edustavien Kaurismäen veljesten hyppy oli erinomainen, mutta suosikkitekniikkani löytyi silti Norjan velikullilta. Jännittävää mäkiviikkoa: