POhdinta ja pähkintäFST5:n Sportmagasinetissa tehdään vanhaa jäärää miellyttävää jälkeä.

Sportsmagasinetin pari viimeisintä tiistai-illan piristystä ovat olleet aiheiltaan omia makunystyröitä miellyttäviä. Tällä viikolla ääneen pääsivät Jenkkilän suklaakaupunki Hersheyssä jääkiekkoilijan uraa luova Oskar Osala ja Walesin Cardiffissa jalkapallomaalia vartioiva ikuinen kakkosmaalivahti Peter Enckelman. Samaan puolituntiseen oli vielä isketty juttu alkavaan kauteen valmistautuvasta TPS:n jalkapallojoukkueesta ja sen asemasta hallitsevan mestarin, Interin, kanssa Turussa. Silkkaa namiskuukkelia.

Viikko tai pari sitten ohjelma oli puolestaan jo poikkeuksellisen näkökulmansa takia äärimmäisen mielenkiintoinen. Urheilujournalismiin haukankatseensa kiinnittänyt Sportmagasinetin toimitus porautui omaan leipätyöhönsä virkistävästi eri näkökulmista.

Ensin asiaa lähestyttiin urheilijan vinkkelistä, kun nuori, minulle tuntematon hiihtosankari pohti monipuolisesti ja harvinaisen selväsanaisesti urheilijan ja median välistä suhdetta. Tämän jälkeen siirryttiin ilmeisesti Ruotsista ostetun jutun siivin ikuiseen kaupunkiin, jossa tarkasteltiin AS Roman viestintää sekä sen ympärillä käytävää ympärivuorokautista vehkomista. Lopuksi singahdettiin Ruotsiin ihmettelemään lukijoiden älykkyyttä arvostavan ja reportaasiperinnettä ylväästi kantavan Offside-lehden toimitusta ja työnteon ideologiaa.

Aloin jutun innoittamana miettimään jopa lehden tilaamista. Tilausinnostus lopahti tajutessani, ettei ruotsinkielistä lehteä saa Sportsmagasinetin lailla suomeksi tekstitettynä.

Mutta kysymys kuuluu, miksi vastaavaa kunnianhimoista urheilujournalismia tuntuu olevan kovin vähän tarjolla suomenkielisessä televisiossa? Vai ovatko Sihvosen sormet pelikirjalla niitä helmiä, jotka ovat menneet kaltaiseltani sialta ohi kärsän?

Saatan olla subjektiivisine mielipiteineni yksin, mutta mielestäni Ylen ruotsinkielisellä puolella kiinnitetään oikeaoppisesti enemmän huomiota kuningaslaji jalkapalloon mitä suomenkielisessä toimituksessa. Urheiluruutu puolestaan tuntuu uutisoivan puolet vuodesta tasa-arvon ja talvisodan hengessä räkäposkella hiihdettävistä piirimestaruuskisoista tai muista kolmen maan harrastamista marginaalilajeista.

En toivo pienempien lajien kuihtuvan medianäkyvyyden puutteessa täysin, mutta ns. tulostenluvun luulisi olevan jo mennyttä aikaa. Ketä kiinnostaa katsoa televisiosta kun uutisankkuri lukee listaa naisten lentopallokierroksen tuloksista? Etenkin jos saatavilla ei ole kuvaa mikroshortsien kanssa pelaavista nuorista naisista? Onko kunnianhimoisen, taustoittavan urheilujournalismin tekeminen yksinkertaisesti liian kallista?

Vai onko syy sittenkin osaamisessa? Olen kiinnittänyt rähmäisen ja harittavan katseeni siihen seikkaan, että Sportsmagasinetia tekevät aikuiset, asiansa osaavat ihmiset.

Olenko harhoineni yksin, vai onko suomenkielinen urheilutoimitustyö tänä päivänä vain nuorten ja kauniiden medianomien leikkikenttä? Missä ovat +40-vuotiaat asiansa osaavat ja monipuolisesti sivistyneet urheilujournalistit? Ja miksi, oi miksi nuoren toimittajan on aina tungettava oma pärstänsä jutun sekaan?

Myönnän toki, että katselen mielelläni sirpakoita ja urheilullisia nuoria naisia, eikä nuoruus sinänsä tee ihmisestä epäkelpoa. Päinvastoin, esimerkiksi Ylen Inka Heleniuksella on sana oivalla tavalla hallussa. Lisäksi kuvittelen yhä kuuluvani viriilien miesten kastiin, joka osaa arvostaa naiskauneutta. Silti minua oudoksuttaa tapa, jolla aikuiset toimittajat on siirretty lähetyksistä taka-alalle muutamia ikoneita lukuun ottamatta.

Eksyttyäni itselleni tyypilliseen tapaan varsinaisesta aiheesta syvälle Ylen ohjelmapoliittisiin strategioihin ja rahanjakoon, on parempi palata alkuun ja Sportsmagasinetin kehumiseen.

Tai oikeastaan jätetään kehumiset sikseen. Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä vaikka Yle Areenan kautta sekä FST5:ltä.

Linkit:
Sportmagasinet (ruotsiksi)
Offside (ruotsiksi)
Inka Helenius – Neitikiekkoa
Yle Areena - Sportmagasinet