parisuhde ja perhePerheen sisäinen ryhmädynamiikka on ollut viime päivinä melkoisessa myllerryksessä. Erityisesti esikoisemme on joutunut uuden tilanteen eteen; enää hän ei ole kaiken huomion ja ihailun keskipiste, patruuna jota palvellaan. Huoltojonoon on kiilannut toinen, kiireellisempi asiakas.

Muutos tekee hyvää. Jokaisen on hyvä havahtua jossain vaiheessa elämäänsä siihen tosiasiaan, ettei maailma pyöri oman navan ja oikkujen ympärillä. Aina ei todellakaan saa kaikkea mitä haluaa. Ei edes äidin huomiota.

Valitettavasti osalle aikuisistakin tämä on vielä valkenematta. Silloin voi käydä kuten vesirokon kanssa. Tauti on aikuiselle paljon kovempi mitä pienelle lapselle.

Esikoinen on muuttunut myös vanhempien silmissä. Perheen entinen pienokainen on vauvan rinnalla yhtäkkiä iso kölvi, jonka odottaa osaavan ja toimivan itsenäisesti. Aika paljon vaadittu 4-vuotiaalta, kun siihen ei aina kykene itsekään.

Tulokkaan talouteen ilmestyminen on näkynyt myös omassa roolissa. Olen kaivanut naftaliinista henkisen knallin ja mustan liivipuvun ja mukautunut jälleen väliaikaiseen hovimestarin tehtäviin. En ehkä ole ylivertainen Jeeves, mutta jotain sinne päin. Minäkin pidän tiukasti kiinni omista vapaahetkistäni.

Jos omalla kohdalla muutos on enemmän henkinen, on vaimoni puolestaan käynyt läpi täydellisen fyysisen metamorfoosin. Tällä hetkellä kotona pyörii tuotannoltaan pienen meijerin suuruinen maitotalous. Ilmeisesti paremman puoliskoni kroppa kuvittelee tuottavansa ravintoa useammallekin imeväiselle. Esikoisemme on syystäkin ihmeissään pakastimen täyttyessä jäätelön sijasta äidinmaitoa täynnä olevista minigrip-pusseista.

Meille vanhemmille muutos on kuitenkin ollut siinä mielessä pieni, että emme harjoittele hovimestarin hommia ja maitotalouden pyöritystä ensimmäistä kertaa.

Ero onkin silmiinpistävä katsoessa ensimmäisen lapsensa kanssa hätäileviä vanhempia ja useamman lapsen konkareita. Jälkimmäisillä vauvanhoidon ajokortti on jo taskussa. Ajaminen ei vie kaikkea huomiokykyä, ja muunkin liikenteen seuraaminen onnistuu. Väsyneenä kytkin saattaa tosin luistaa pahastikin. ”Nyt hiljaa, isi on todella väsynyt.”

Vanhemmaksi tuleminen on nykyisessä jatketun nuoruuden yhteiskunnassa raju muutos. Ensimmäisellä kerralla tuntui siltä kuin olisi heitetty kylmiltään keskelle liikennettä ilman käsitystä siitä miten laite nimeltä vauva toimii. Joka puolelta kuului vain hälytyssireenien ujellusta ja erilaista ulinaa. Liikennesäännöt olivat teoriassa hallussa, mutta käytännön kokemusta ajamisesta ei ollut lainkaan. Parisuhdekin muuttui kertaheitolla kolmiodraamaksi.

Nyt takana on neljän vuoden kokemus pienen pojan kanssa liikkumisesta ja ajatusten ymmärtämisen yrittämistä. Uusi tulokas oli vanhan kanssa samaa maskuliinista mallia, joten merkkiominaisuudet eivät ehkä yllätä yhtä pahasti mitä ensimmäisellä kertaa.

Toivottavasti uudempi ja vanhempi versio sopivat yhteen myös tulevaisuudessa. Huollon puolelta saatavissa oleva huomio ja palvelu kun täytyy jakaa toisen kanssa.