Parisuhde ja perheYhdelle tammikuu on tipaton, toiselle muutoin vain ankea.

”Tammikuu on ihan tylsä. Ja aivan liian pitkä. Miten kauan sitä vielä kestää?” marmattaa jälkikasvu potkiessaan lumikokkaretta edessään. Kauppakasseihin on taas kertynyt vain ruokaa, eikä ensimmäistäkään lelua.

”Pelkkää ruokaa. Isi ei edes osaa tehdä mitään mun herkkuruokaa”, jatkaa kehveli protestointiaan. Leluton tammikuu on viisivuotiaalle kova paikka.

Joulukuu meni joulukalentereita availlessa, ja niiden suklaita mutustaessa. Oli synttärit ja läjä lahjoja. Sitten kävi joulupukki unohtamassa ulko-oven taakse säkillisen paketteja. Epelin elämä oli yhtä juhlaa.

Paluu arkeen oli ankea. Yhtäkkiä synttäreitä viettävätkin kaikki muut, ja kurjuuden kruunaamiseksi vanhemmat ovat keksineet ankean leluttoman tammikuun. Ei ole pienen pojan elämä helppoa.

Totuuden nimessä leluton tammikuu tulee tarpeeseen. Pikkumiehellä alkaa olla sellainen arsenaali leluja, että siitä riittäisi lelu per kärsä pienen kehitysmaan jokaiselle lapselle. Silti nurkkaan jäisi röykkiö legoja.

Nyt kun leluja ei voi levittää ympäri huushollia pienen mitään ymmärtämättömän ja suuhun kaiken tunkevan vuoksi, alkaa oma huone käydä ahtaaksi. Ymmärtäähän sen, ettei sellaisessa huoneessa ole kiva leikkiä, jos kulku ikkunan luo vaatii vastaavaa vaellusta mitä Frodon matka Mordorin Tuomiovuorelle sormusta tuhoamaan.

Huoneen siivoamiseenkin menee tovi kallisarvoista aikaa, eikä sitä millään viitsisi tehdä itse. Tämä luonnollisesti kiristää entisestään leluhankintojen neuvotteluosapuolien välejä. Tolkuton määrä ei tietenkään estä haluamasta lisää leluja, sekä mankumasta omakotitaloa (ja lisää tilaa).

Perusteluna omakotitalotarpeelle nuorimies käyttää pettämätöntä selitystä, jonka mukaan omakotitalon takapihalla hän voisi kasvattaa omia vihanneksia. Ilmeisesti sillä säästyisi rahaa lelujen ostoon, sillä ruoaksi valmistetut vihannekset hän siirtää kirurgin veitsen tarkkuudella lautasen reunalle. Riippumatta siitä missä ne on kasvatettu.

Miljoonasade lauleskeli marraskuun voivan viedä yksinäisen miehen. Uskoisin oman jälkikasvun sanoittavan biisin nyt hieman eri tavalla. ”Etkö tiedä, voi pienen pojan ilon viedä tammikuu…”