Urheilu ja vapaa-aikaVenäjän ja Kanadan jääkiekkojoukkueiden piti asiantuntijoiden mukaan iskeä yhteen olympiafinaalissa. Kohtaamista oli hehkutettu myös Veikkaajan olympialiitteessä ennalta arvattavalla tavalla. ”Pitkä kylmä sota”, kuten kiekkojournalisti Rantanen oli massiivisen juttunsa otsikoinut. Rantasmaisen yliampuvaa, mutta viihdyttävää.

Katselin merkillistä All-Star maali-ilottelua ristiriitaisin tuntein. En osannut olla oikein kummankaan puolella. Missä vika?

Joukkueurheilun seuraamisen perusideoita on olla jommankumman jengin puolella. Valita värit. Kannustaa, jopa samaistua. Nyt sekä valkoisissa että punaisissa nutuissa luisteli saman herätysliikkeen miehiä. Dollariuskovaisia.

Etukäteen mietitytti tuleeko ”verivihollisten” kesken ylilyöntejä. Tai pikemminkin nilkkaan ja käsille lyöntejä 70-luvun Summit Seriesin tapaan. Kuka murskaa Pavel Datsjukin, tämän päivän Valeri Harlamovin, nilkan? Vai ovatko roolit kääntyneet, ja Venäjän Anton Voltshenkov onkin 2010-luvun halonhakkaaja Bobby Clarke?

Aivan sama.

Sen sijaan jalkapallon puolella minulle on ollut 10-vuotiaasta saakka selvää kumpaa kannatan, kun kuningaspelin arkkiviholliset, Englanti ja Argentiina, marssivat nurmelle. Näiden maiden kohdatessa taistellaan Falklandin saarista yhä uudestaan.

Diego ”Paholaisen käsi” Maradona oli kiistatta loistava pelaaja, jopa minä ymmärrän sen. Mutta samalla jo vuonna 1986 pienen pojan silmissä silkka ketku ja koijari. Kädellä ei saa tehdä maalia, vaikka sen verhoaisi millaiseen uskovaiseen tarinaan. Piste.



Diegon myöhemmät edesottamukset niin kentällä kuin sen ulkopuolella ovat tukeneet lapsena tehtyä havaintoa. Lataankin omat toiveeni ensi kesän MM-kisoja ajatellen sen varaan, että Diego sotkee lähes ylivertaisen pelaajamateriaalin omaavan joukkueen pelin omilla tempauksillaan.

Intohimolle, jopa katkeruudelle, kylvettiin uusi siemen vuoden 1998 MM-kisoissa. Omissa silmissäni koettiin toinen pysyvän muistijäljen tehnyt oikeusmurha.

David Beckhamin ulosajo oli nuoren miehen tekemä virhe. Mutta todellinen syyllinen, ja ulosajon ansainnut ketku, seisoi vieressä. Diego Simeone, tuo kokenut pampan teurastaja ja joukkueen kapteeni, provosoi nuorta miestä kohtalokkain seurauksin. Tuomarivirhe.



Argentiina on aina ollut skitsofreeninen maajoukkue. Toisaalta sen riveissä on ollut pallotaitureita, jotka ovat kirjaimellisesti kesyttäneet pyöreän pelivälineen a´la Lionel Messi. Samaan aikaan sen raitapaidassa juoksee pitkätukkia, jotka eivät kaihda vahingoittaa vastustajaa, ja kieriskelevät nurmella aikaa pelaten. Raivostuttava yhdistelmä.

Valitettavasti Englannin maajoukkueessa ilmenee tänä päivänä samoja piirteitä. Filmaaminen on hiipinyt myös kolmen leijonan jengiin. Peräänantamaton tsemppaus ja nilkoille potkimisen taito on saarivaltiossa hallittu aina. Taidan olla samanlainen romantikko mitä herra Rantanen jääkiekon puolella.

Ai niin, se kaukalossa käyty ”kylmä sota”. Asiantuntijoilla lienee syytä katsoa peiliin. Venäläiset kiekkomiljonäärit särpivät nyt bortshkeittoa happamin ilmein, sillä kanukit olivat häkellyttävän ylivoimaisia. Mitään taistoa ei edes ehtinyt syntyä.