Pohdinta ja pähkintäUuden kodin etsiminen on kovaa hommaa. Yhtälössä on monia muuttujia, ja välillä tuntuu siltä kuin survoisi neliskanttista palikkaa pyöreään reikään. ”Kyllä se sinne ajan myötä mahtuu.”

Löysimme kesällä oman kulmistaan pyöristyneen kolomme. Yksi valintaperusteista, ainakin itselleni, olivat hyvät joukkoliikenneyhteydet. Yhdellä autolla pitää kaupungissa pärjätä, totesin, ja siinä auttaa kodin läheltä kulkeva bussilinja.

Sitä en huomannut tarkistaa, miten usein linjaa liikennöidään. ”You stupid bastard”, saattaisi joku John Cleesen mainioista Monty Python -hahmoista huutaa.

Pettymys olikin melkoinen herätessäni pyöräilykauden jälkeiseen todellisuuteen. Kaksi kertaa tunnissa liikahtava bussi ei varsinaisesti kannusta joukkoliikenteen käyttöön. Etenkään jos toinen niistäkin jättää tulematta, kuten viime torstai-iltana.

Kenties juuri tästä syystä olen ainoita keski-ikäisiä tai sitä vääjäämättä lähestyviä miehiä bussissa. Tasan varmasti olen ainoa, jolla on puku päällä. Pukumiehiä näkyy sen sijaan muutoin meidän uusilla nurkilla, mutta he ovat Audien rateissa.

Tutustuessani uuteen asuinympäristööni, kiinnitin huomiota ovien eteen ja kaduille pysäköityihin autoihin. Corolla-indeksi oli hyvin alhainen, ja talojen edessä komeili enimmäkseen Audia, Mersua, Bemaria ja Volvoa. Onneksi en ole automiehiä, muuten kilpavarustelun kalsea peikko olisi saattanut herätä. Kyseinen epämiellyttävä otus on tietääkseni kateuden vihreän peikon serkku.

Vaikka asumme siis melko lähellä keskustaa, josta voisi kuvitella ihmisten hyppäävän bussiin, taidamme sittenkin asustaa keskellä yhden sortin yksityisautoilun Mekkaa. Audien valtakuntaa.

Ehkä Skodamme sopii juuri ja juuri joukkoon. Kuuluhan se kaiketi samaan konserniin mitä Audi ja Wolkkari? Se on ainakin varmaa, että kolmen kuukauden kausikorttibussailijana olen naapuruston kummajainen.