Parisuhde ja perheVanhemmuus ja armeija muistuttavat häkellyttävällä tavalla toisiaan. Palveluksen aikana, keskellä mahatautitetsausta, ei juuri naurata. Jälkikäteen muistellaan remakasti nauraen niitä kaikkein keljuimpia ryynäyksiä.

Parisuhteen edetessä meistä monelle tulee eteen ns. vanhemmuuden kutsunnat. Tilanne, jossa sohvalla pohditaan vakavin ilmein vanhemmuutta. Osa tosin ei pohdi mitään, vaan syöksyy Sven Tuuvan lailla pistin ojossa kohti haasteita.

Osan tapauksessa vanhemmuuden palvelukseen astutaan siis rivakalla askeleella ja nopealla aikataululla. Osa vain huomaa yhtäkkiä olevansa vanhemmuuden harmaissa maastokuvioista hyökkäysvaunua työntelemässä.

Kuten ehdan tornifirman suhteen, osa anoo lykkäystä eri perustein. Opiskelut tai muu elämäntilanne eivät mahdollista palvelukseen astumista. Siirtäminen voi olla joko tietoista tai sitten tiedostamatonta, liian monen kohdalla jopa vastentahtoista. Vanhemmuuden harmaisiin jokainen ei pääse, vaikka haluaisikin.

Heille on varmasti kaikkein raskainta kuunnella kahvipöytäkeskusteluja tai saunauhoamisia, joissa hylsyt, tai tässä tapauksessa kaiketi käytetyt vaipat, lentelevät sinne tänne. Tätä tuskaa voi osan olla vaikea ymmärtää. Armeijajuttuja jatkuvasti kertovaa pidetään vähän outona, mutta lapsiin liittyviä tarinoita on lupa kertoa loputtomiin. Sellaisia kertova mies jopa saa ihailevia huokauksia vanhempien naisten suunnasta. ”Olisipa oma sohvalla maannut inttikaverini ollut tuollainen moderni mies.”

Mediassa on viime päivinä mehusteltu yliluutnantista, jonka näkemykset Tasavallan presidentistä eivät kestäneet 2010-luvun päivänvaloa. Varusmiehille tarjotut näkemykset puolustusvoimien ylipäälliköstä tyrmättiin uskomattomina. Puolustelematta lainkaan möläyttelevää yliluutnanttia, voin vakuuttaa, että vanhemmuuden puolustusvoimissa näkemykset ovat paljon vanhoillisempia ja jyrkempiä.

Tiukkaa fundamentalistilinjaa vetävien mukaan vain oma malli ja tapa toimia ovat hyväksyttäviä. Vanhemmuuden palveluksessa käymättömien on turha tulla perustelemaan valintaansa olla astumatta tämän armeijan harmaisiin. Se on rintamakarkuruutta ja tuomittavaa. Silloin on myös turha tulla känisemään kantojaan yhteiskunnan perhepoliittisiin asioihin. Ei äänioikeutta luopioille! Tässä porukassa suvaitsevaisuus kukkii kauniisti. Samanmielisten seurassa.

Kaverini kertoi käyneensä nuoruudessaan armeijan Kreikan valtion väreissä. Siellä palvelusaika oli tuolloin 18 kuukautta. Kotona keskellä mahatautiepisodia alkoi hieman ahdistaa. Vanhemmuuden varusmiespalvelus kestää vähintään 18 vuotta.

Itsellä on enemmän tai vähemmän hyväksyttävää palvelusta takana reilut kuusi vuotta. Edessä vielä lähes 20 vuotta. Se tuntuu oksentelevan jälkikasvun parissa pitkältä ajalta.

Ehkä viikon päästä taas naurattaa? Kai ne keljuimmatkin yöhälytyksien riivaamat metsäleirit joskus päättyivät?