Viime vuosisadan alussa suomalaiset olivat maailman kenialaisia, kirjoittaa Tuomas Kyrö erinomaisessa Urheilukirjassaan. Olimme kestävyysjuoksun valtiaita, jotka juoksivat lujempaa kuin muut, koska oli pakko. Ei ollut urheilija-apurahoja, tartankenttiä ja helpolta elämältä tuoksuvia piikkareita.

Sen sijaan oli kurjasta kituutuksestaan umpimielisen luonteen, mutta kovan peruskunnon ammentanut Saarijärven Paavo.

Tänään Urheiluruudussa kerrottiin Bostonin maratonilla juostusta kaikkien aikojen nopeimmasta ajasta. Hän ei ollut Saarijärveltä, eikä hänen nimensä ollut Paavo. Hän oli kenialainen Geoffrey Mutai.

Maailma muuttuu, haluamme sitä tai emme. Tänä päivänä suomalaisille on tarjolla koko kansan idolsia, leikkiä ja laulua, tekonurmikenttiä ja vedonlyöntiskandaaleja. Kansainvälisyyttä iloineen, suruineen ja lieveilmiöineen.

Vanhaan hyvään aikaan ei ollut edes televisiota. Radiosta kuunneltiin selostajien kansallismielisyyttä pursuavaa selostusta. Ei tarvinnut edes kuvitella miltä se sellainen ylivoimaisen nopea neekeri oikein näyttää.

Vielä omassa lapsuudessa huudettiin pihalla kurkku suorana ”kuka pelkää mustaa miestä”, ja juostiin lenkkarit läiskyen kaveria karkuun. Nyt päiväkodin pihoilla paetaan mustekalaa. Pahaksi on päässyt.

Onko siis ihme, että kansamme kiukkuiset setämiehet kaipaavat kaiholla menneeseen maailmaan? Aikaan jolloin suomalainen naiskehonrakentaja pärjäsi kisoissa, koska muut eivät lajia harrastaneet? Aikaan, jolloin vihollinen tuli aina idästä, ja hiekkakuopanrinnettä oksennukseen asti juokseminen tarkoitti tyhjennysharjoitusta? Lopuksi halla söi sadon, elleivät tulvat ja raekuurot olleet ehtineet viedä aiemmin oraita.

Nostalgiaa kaipaavien vastaus tuli Englannin pahamaineisimman jalkapalloseuran MIllwallin kaulahuiviin kietoutuneena. Tuli Jytky.

Ilmeisesti maailma entinen voi palata, jos siihen uskoo riittävän lujasti. Vähän samaan tapaan kuin ihminen osaa varmasti lentää, kunhan vain räpyttelee käsiään riittävän nopeasti.

Mutta miten Saarijärven Paavo sopii nykymaailmaan? Mistä ammentaa se usko, sylki ja sisu, kun Jumala ei ole enää se närästyksestä kärsivä kostonhimoinen Vanhan Testamentin ukkeli, vaan pikemminkin kaikkivoivan suvaitsevaisuuden ja rakkauden abstraktio? Olisiko Paavon luonne pehmennyt, jos olisi saanut nauttia pettuleivän sijasta kunnon dönerit, tai voinut pellon raivaamisen sijaan neppailla jalkapallolla?

Vai onko sittenkin niin, että olemme siirtyneet henkisesti noin neljäkymmentä vuotta taaksepäin? Silloin suomalaisetkin juoksivat lujempaa, kiitos kehittyneen urheilulääketieteen. Vastustajatkin oli helppo nimetä, puolalaisten juoksijoiden sukunimiä lukuun ottamatta. Enää ei ole edes suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa, jota vihata ja kadehtia.

Onneksi tilalla on kasvoton EU, tuo byrokratian kasvoton mekka. Vielä jos sillä olisi oma ylivoimainen jääkiekkojoukkueensa, niin voisimme rypeä onnellisina omassa katkerassa voimattomuudessamme.

Linkit:
Urheilukirja
Mutai voitti Bostonin maratonin maailman nopeimmalla ajalla (Yle Urheilu, 18.4.2011)
Saarijärven Paavo (Wikipedia)