FutisPohdinta ja pähkintäOtsikko ei viittaa poliitikkoihin, ei edes valtakunnanselostaja Mertarantaan.

Varastan aloitustyylin ystävältäni, maailmanluokan bloggaajalta, toimittelijalta ja asuntokauppiaalta Karhuherralta, joka kirjoitti taidokkaasti puhumisen tärkeydestä pelikentillä. Eilisessä TPS-Jaro ottelussa näki, mutta ei kuullut aktiivista viestintää. Ei niinkään kentällä, ei edes kentän laidalla, vaan katsomossa.

Katsomon yläreunassa, takimmaisella rivillä istui arviolta 20 ja 30 ikävuoden välillä ollut nuori mies, joka puhui tauotta itsekseen. Kyseessä ei käsittääkseni ollut rapautuvan terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle lipsahtanut mielenterveyspotilas, vaan jotain ihan muuta, kuten eräs mainosrahoitteinen kanava itseään taannoin mainosti.

Aasialaisen näköinen heppu puhui koko ajan handsfree-laitteeseensa. Vaikka puhetta piisasi kuin ruuneperillä, niin kyse tuskin oli kaunokirjallisesta runoilusta. Kaveri kuvaili mitä ilmeisimmin ottelutapahtumia. Epäilen, ettei kyseessä ollut maamme valtakielien ulkopuolisen paikallisradion otteluselostaja. Pikemminkin kansainvälisen vedonlyönnin palveluksessa oleva puhetyöläinen.

Ei touhu automaattisesti ole rikollista, mutta viime viikkojen ja kuukausien uutisointi yhtälöstä suomalainen jalkapallo ja kansainvälinen vedonlyönti ei varsinaisesti herätä luottamusta. Luottamus on vähissä, ja tunne on lähempänä uutisten loppukevennystä. Ei oikein tiedä onko kyseessä uutinen lainkaan vai käsikirjoitettu heikkotasoinen sketsi. Myötähäpeä on ainoa tunne jonka tunnistaa varmaksi.

Epäilyttävää toiminta on jo pelkästään siksi, että vetoa voi tänä päivänä lyödä aivan kaikesta mitä pelissä tapahtuu. Ei ole pakko laittaa rahojaan likoon voittajan puolesta, vaan veikata voi vaikka ensimmäistä rajaheiton kellonaikaa, ensimmäistä maalintekijää tai varoituksen saajaa. Mitä mieleen juolahtaa, siitä voi jossain lyödä vetoa. You name it, bet on it!

Sinänsä asiassa ei ole sen enempää väärää mitä Timo Jutilan roolissa kiekkoleijonien johtoryhmässä. Kysymyksiä ne toki herättävät. Mitä helvettiä Juti tai se katsomon puhetyöläinen siellä oikein tekee? Kestääkö herrojen touhu ja puhe päivänvalon? Ja haluanko edes tietää?

Jutin omin sanoin: “Hokikiäli on varmaan vähän samanlaista ku se valaiden uikutus. Kaikki tiätää, et se on olemassa – mutta ei osaa sitä aina muille kiälille kääntää.”

Joten turha tässä on uikuttaa yhtään mistään.

Linkit:
Hiljaisuuden ääniä (Karhuherran murinat)