Stereoissa soiAjattelin ensin rutista eilisen jalkapallopelin luokattomasta tuomarityöskentelystä, mutta sitten muistin Petteri Järvisen mietteen ”myönteinen nettihistoria on tulevaisuuden voimavara”. Niinpä toimin itse tuomarina, ja kehun viime viikonlopun parasta kulttuuritapahtumaa. Känisen sitten joskus toiste.

Helsingin Kalasatama ei herätä kovin ruusuisia ennakkoajatuksia. Mutta ah ja voi sitä riemun määrää, kun sinne kasataan kunnon lauteet, ja niille soittamaan maailmanluokan rokkipumppuja. Johan muuttuu miljöö ja meininki syntisen herätysjuhlan suuntaan.

Sopivan lämmintä sunnuntai-iltapäivää lämmittivät osaltaan ensin suomalaiset Von Hertzenin veljekset, jonka jälkeen vuorossa oli puolisuomalaiselta kuulostanut Mike Monroe yhtyeineen. Sivulauseessa täytyy kehaista, että Mike on yllättävän hyvässä tikissä, eikä aikanaan Hellacoptersissa soittanut kitaristi Dregen heikennä lainkaan orkesterin iskuvoimaa.


Biffy Clyrin trio ja kiertuekitaristi. Kuka ei kuulu joukkoon?

Varsinaiset lipun ostamisen ratkaisseet komeljanttarit tulivat kuitenkin Skotlannin ylämailta ja suuren maailman Ameriikoista. Virallinen lämmittelijä oli näet Skotlannin karvainen kolmikko nimeltä Biffy Clyro. Tosin tatuoiduilla rehjakkeilla oli mukanaan myös muusta bändistä suuresti siistillä pukeutumisellaan ja sliipatulla tukallaan erottautunut kiertuekitaristi.


Biffy Clyron kitaraa soittava karvaturri nimeltä Simon Neil.

Annan kiitettävän arvosanan Biffy Clyrolle. Tuoreimman levyn musiikki oli itselle tuttua, ja toimi livenä taudin lailla. Kappaleiden sanoitukset aiheuttavat yhä lievää vakavampaa myötähäpeää, mutta muu musiikki ja vimma ovat sitäkin paremmassa kunnossa.

Varsinainen jackpot ja täyden kympin suoritus saatiin illan pääesiintyjän eli Foo Fightersin noustessa lavalle. Musiikkipisneksen kovin työmies ja hauskin heppu Dave Grohl nykäisi bändinsä kanssa valtavan viihdyttävän reilun parin tunnin shown, joka ei jättänyt paljoa toivomisen varaa.

Keikalla oli kitarasankaritaistoa, hupaisia välispiikkejä, jokunen lainabiisi ja ennen kaikkea timmiä soitantaa ja tulkintaa erinomaisista omista kappaleista. Taustalla pyöri jälkikasvu peltorit päässä, ja messevän rokin renkutuksen täydensi ilmassa väreilevä lämmin yhteisöllisyys. Lähes 30 000 hengen suurperhetunnelma ilman arkimurheita. En olisi juuri enempää voinut odottaa rockin ilosanoman levittäjiltä.

Vanhan valeen mukaan kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä tekstissä on niitä nyt vajaa 300 kappaletta. Antaa keikkakuvien loruilla loput. Rok, rok!


Dave Grohl soittaa Chris Shiflettiä suohon kitarasankareille harvinainen pilke silmäkulmassa.




"Muistat sitten pitää niitä kuulosuojaimia päässä kun Taylor-setä soittaa rumpuja!"


Bändin pomon pistävä katse. Keikka pysyy kasassa ja kansa viihtyy.


"When the wheels come down. When the wheels touch ground. And you feel like it's all over..."


Nate Mendel basson varressa ja Taylor Hawkins rumpupatterinsa keskellä.


"Hello, I've waited here for you. Everlong."